sunnuntai 8. tammikuuta 2012

KULJETAAN / MATKALLANI


Kuljetaan

Kuljen yksin.
Varpaissa hiekkaa.
Potkaisen kiveen.
Ei ketään kuka auttaisi.
Ei ketään kuka lohduttaisi.
Hipaisen jalkaa ja jatkan matkaa.

Vastaan kävelee toinen, yksin kulkija.
Katse kohtaa, kääntyy pois.
Varpaissa hiekkaa.
Hän potkaisee kiveen.
Ei pyydä apua, ei pyydä lohduttajaa.
Kuljen viereen, puhdistan jalan.

Kaksi kulkijaa.
Varpaissa hiekkaa.
Huomaamme kiven.
Kierrämme kiven.
Matka jatkuu yhdessä.
-Saila 2011-





Matkallani

Kun ei tiedä mihin tarttua.
Kun ei tiedä mitä uskoa.
Kun ei tiedä kehen luottaa.
Kun ei löydä itseään.

On jotenkin sekaisin.
On jotenkin eksyksissä.
On jotenkin peloissaan.
On jotenkin huolissaan.

Kaikki se huoli.
Kaikki se murhe.
Kaikki se kipu.
Kaikki se ahdistus.

Ei voi nukkua.
Ei voi syödä.
Ei voi iloita.
Ei voi nauttia.

Pelkää pimeää.
Pelkää tulevaa.
Pelkää mennyttä.
Pelkää kuolemaa.

Kokee olevansa ruma.
Kokee olevansa lihava.
Kokee olevansa huono.
Kokee olevansa arvoton.

Näkee vain pimeää.
Näkee vain synkkää.
Näkee vain epätoivoa.
Näkee vain loppua.

Kaikki on pilalla.
Kaikki on mennyttä.
Kaikki on epätoivoista.
Kaikki on hukassa.

Pimeys kiehtoo.
Pimeys vie mukanaan.
Pimeys houkuttaa.
Pimeys meinaa voittaa.

Kukaan ei kuule.
Kukaan ei näe.
Kukaan ei ymmärrä.
Kukaan ei koe.

Pikkuhiljaa valoa.
Pikkuhiljaa toivoa.
Pikkuhiljaa onnea.
Pikkuhiljaa rakkautta.

Rakkaus eheyttää.
Rakkaus kaunistaa.
Rakkaus kantaa.
Rakkaus voittaa.

Minä osaan.
Minä olen tärkeä.
Minä voin antaa.
Minä voin saada.

Polku on pitkä.
Polku on vaikea.
Polku on haarainen.
Polku on kuljettava.

Matkani ottaa.
Matkani antaa.
Matkani opettaa.
Matkani näyttää.

Paljon otan mukaan.
Paljon jätän taakse.
Paljon haluaisin unohtaa.
Paljon haluaisin muistaa.

Onnea on olla.
Onnea on löytää.
Onnea on kokea.
Onnea on oivaltaa.
Ihanaa olla täällä.
Ihanaa olla tänään.
Ihanaa olla onnellinen.
Ihanaa rakastaa.

Eheä ihminen.
Eheä äiti.
Eheä vaimo.
Eheä lapsi, minä.
-Saila 2011-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti