Hetkiä takana kun elämä satutti. Kun kipu oli niin valtaisaa, että pelkäsi kuolevansa. Paha olo sisällä niin suurena, niin voimakkaana, melkein räjähtävänä. Henkistä kipua ja särkyä on lähes mahdoton selittää. Kaikkea sitä epätodellista, leijuvaa ja vellovaa oloa. Aivan kuin jätti koura puristaisi sinua rikki, pitäisi otteessaan. Ne hetket kun ei voi enää kuin itkeä, täristä ja pelätä kestääkö enää yhtään lisää, kestääkö enää kauempaa.
Surullista ja tuskaisaa tajuta tänään kuinka totaalisen rikki oli. Kuinka totaalisen sairas oli. Kaikin puolin käsittämätöntä kuinka kukaan pystyy elämää sen kivun ja säryn kanssa. Kun pelkkä syöminen on iso ponnistus. Kuinka täysin voi unohtaa tai olla välittämättä itsestään ja hyvinvoinnistaan. Kuinka viha kääntyy itseään kohtaan, kuinka haluaa että itseensä sattuu, koska on huono ja kelvoton. Täysin mitätön ja epäonnistunut kaikessa.
Kaikesta kivusta ja rikkonaisuudesta huolimatta kuljen edelleen. Toivun ja eheydyn. Toipumisen tie jatkuu edelleen, mutta hyvän matkaa on jo tultu. Tasapainoa ja itsetuntemuksen taitoa etsitään matkalla kohti eheyttä. Kuljen matkallani eteenpäin uteliaana tulevaisuuteen tuijottaen. Kulkien kohti onnellista tulevaisuutta.
Tänään iloiten ja nauttien kivuttomasta elämästä. Hämmästellen toimivaa keskittymis- ja oppimiskykyä. Hämmästellen edelleen päivittäin kuinka todella voi toipua ja parantua. Aina en jaksanut uskoa toipumiseeni. En jaksanut uskoa ihmisten sanoja, että paranen vielä. Löysin ilon ja onnen takaisiin elämääni!! Opin taas rakastamaan ja nauttimaan elämästä. Arvostamaan ja pitämään taas itseäni, enemmän kuin koskaan ennen :) Olen ihan hyvä, riittävän hyvä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti