Paluu menneeseen, sukellan taas muistoihin. Takaisin niihin
hetkiin kun istuin neuvolassa vauvamahani kanssa. Palaan niihin moniin koettuihin
hoitokontakteihin, eri hoitajiin, eri näkemyksiin. Kun odottaa toista lastaan,
mielen täyttää epävarmuus yhtälailla kun ensimmäistäkin odottaessa. Olo oli
todella höttöinen, järki tuntui seisovan, oli niin äärettömän pahamieli, oli
kovin hauras. Jotain mystistä pahaa oloa, jota ei itse ymmärrä. Ei ymmärtänyt
olevansa sairas.
Minulle on väitetty, neuvolassa tunnistetaan äitien masennus!
Tunnistetaanko? Jos äiti ei itse ymmärrä mitä on tekeillä, mitä minulle
tapahtuu. Huomataanko mitään jos ei itse osaa sanoa olevansa masentunut. Toki odottaessa
mielialat voi heilahdella, voi olla pahoinvointia ja vellovaa oloa, ihan vain
siitä syystä että on raskaana. Entä jos siinä on muutakin! Tai kuinka
huomataan, tai pohditaanko olleenkaan isän hyvinvointia ja jaksamista? Perhe on
kuitenkin kokonaisuus, ja lapsen hyvinvoinnin kannalta on tietenkin olennaisen
tärkeää, että kaikki perheessä voi hyvin!
