keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Terapian tarpeessa



Minulla on kahden vuoden kokemus yksityisestä pitkäkestoisesta terapiasta. Ensimmäinen terapiavuosi oli ihan okei, tosin kiistelimme ajoittain terapeutin kanssa siitä käynkö terapiassa kerran vai pari viikossa. Toinen vuosi alkoi olla jo ahdistavampi. Osa käynneistä meni lähes kokonaan kiistellessä terapia käyntien tiheydestä. Halusin ja jaksoin käydä terapiassa vain kerran viikossa, olin tuolloin vielä niin huonossa kunnossa. Synnytysmasennuksesta ja uupumuksen toipumiseni oli vasta alussa. 

Terapeutti valinta oli huono tuohon tilanteeseen, en millään jaksanut analyyttistä psykoterapiaa. Olisin kaivannut arjessa tukevaa keskustelua sekä vahvistusta omalle positiivisille kokemuksille ja muutoksille, enkä vaan penkoa lapsuuttani. Kun terapeutti totesi useamman kerran, että puhun vääristä asioista, halusin todella lopettaa. En siis osannut olla edes terapiassa, käyttäytyä siellä oikein?! Koin olevani huono, mitätön ja kelvoton, terapia alkoi enemmän vahvistaa kuin korjata tätä kuvitelmaa. Olen aina luullut, että juuri terapiassa saa puhua itselleni tärkeistä ja mieltä painavista asioista, ei ole oikeita tai vääriä asioita. 

Lopetin terapian kesken, Kela olisi myöntänyt minulle tukea vielä kolmanneksi vuodeksi. Ilmoitin terapeutilleni lopettavani. Hän pelotteli minua, kuinka vahingollista se voi olla, enkä saisi lopettaa kesken. Terapeutti vetosi jopa siihen, että meillä on sopimus, onneksi olin sen verran perillä, jotta ymmärsin oikeuteni lopettaa. Mietin todella pitkään uskallanko lopettaa. Aloin pelätä terapiaan menoa, ja lähdin sieltä aina vaan ahdistuneempana pois, enkä enää luottanut terapeuttiin. Ymmärrän kyllä, että terapia on rankkaa ja voimia vievää kasvua ja asioiden läpikäymistä. Silti uskon, että terapian pitää olla eteenpäin vievää ja voimistavaa. Voi olla, että terapia olisi toiminut jos olisin mennyt sinne pari vuotta myöhemmin ja tämän parin vuoden ajan olisin saanut arjessa tukevaa terapiaa. Aloittaessani terapian lapset olivat vasta alle 2- ja 4- vuotiaita ja olin vielä ”aika pihalla” masennuksen kanssa. Ei ollut oikea aika. 

Terapian lopettamisesta on nyt noin 3 vuotta. Monet kerrat olen miettinyt teinkö oikean päätöksen? Masennuksen uusiutumisriski on korkea, entä jos en käsitellyt asioita tarpeeksi? Olen työskennellyt vuosien mittaan paljon itseni kanssa, tehnyt monenlaista terapeuttista. Olen käynyt erilaisissa taidepainotteisissa terapeuttisissa ryhmissä, ollut kokemusasiantuntija koulutuksessa sekä oppilaana että ohjaajana. Olen käsitellyt asioita itsestäni ulos eheyttävällä kuvalla ja sanalla. Kohdannut paljon vertaisiani ja aina puhunut oloista ja fiiliksistä ääneen.  

Monessa suhteessa olen kasvanut ja muuttunut, oivaltanut itsestäni paljon ilman loppuun vietyä terapiaa. En ole enää se pieni, ujo ja arka tyttö, vaan itseään tunteva ja kunnioittava aikuinen nainen. Luulen, ettei ole oikeaa vastausta siihen pitääkö terapiassa istua, vai voiko asioitaan käsitellä muuten. Terapia sopii varmasti toisille ja toisille taas jokin muu tapa käsitellä asioitaan ilman terapiaa. Nyt ymmärrän, että terapioita on monenlaisia, on eri terapiasuuntauksia, ryhmä ja yksilöterapiaa. Ehkä oma kokemukseni olisi toisenlainen, jos olisin saanut muutakin tukea ja apua terapeutin valintaan, kuin vaan lausunnon ja monen sadan terapeutin listan. 


Tänään en ole terapian tarpeessa. 



Uskon ymmärtäväni, jos tulee hetki jolloin olen terapian tarpeessa.


Kuvat Timo Turkka

2 kommenttia:

  1. MOI mä olen lukenu sun blogia seurannut sitä.Minullakin on ollut ongelmia.Olen eläkeellä,Taiteilija,nainen äiti,HArmittaa että joutuu olla eläkkeellä eikä saa rahallisesti esim menestyä työelämässä,enää,mutta tässä on paljon hyviä puolia.Olen myös kokemusasiantuntija.kaikkee ongelmia ollu..etc.päihdeongelmia.Mä olen lukenut tässä mä mietin mielestäni tietty ALAKULO kuuloo osittain välillä elämään.Esim minä vaikka kuukausittain kun hormoonit on tietyssä "asennossa":) niin voin vaikka itkeskellä paljon ,tiedän että se johtuu kuukautisistä.Oma kokemus lääkehoidoista on se että ne masentaa ne ahdistaa hyvin paljon.Luennoin luontaishoidoista ja parantumisesta ja halusiin koko parantumisen käsitettä tuoda koko mielenterveys alalle,IHMISET JAUHAA SAIRAUTTA loputtomiin...itselleni toimi kyllä hyvä avohoito,siinä oli TOIMINTA TERAPIAA eli taideterapiaa yms.Sinullekin voisi toimia se,sit kaikille tulee se aika että NYT PITÄÄ KEKSIÄ MITEN PÄRJÄÄN ELÄMÄSSÄ.minullekin tämä aika tuli.EN voi heittäytyä marttyriksi omien tuntteieni ORJAKSI,vietäväksi,imnun pitää opetella hallitsemaan itseäni.Mulle on auttanut jooga.Harjoitan astanga joogaa,hathajoogaa ja Vialasta Raja joogaa. On työkaluja oppia vahvistumaan ja jotenkin elää asioiden kanssa.tietty pahimmat on käyty läpi.Mutta se JAUHAMINEN ei vie mihinkään,itsessäni heräsi sit parantumisen aikaan parantajan kykyjä myös eli aloin hahmottaa tätä koko hommaa psykologiaa sen takia nyt luennoinkin esim.
    On asioita mihin en enää palaa mitkä on täysi mennyttä enkä niitä jauha enää.olen mennyt eteenpäin.VOIMIA SULLEKIN!

    VastaaPoista
  2. sit josksu pitää vaan suuttua! itselläni on loistava kyky nauraa itselleni.tää on ehkä sit se lahja mikä on pitänyt aina hengissä.Lisäski mulla on henkisyys mulle tärkeetä,kaikki filosofinen pohdinta,taide sen tekeminen ja luontoyhteys.JOTENKIN ETTä löytää niitä asioita elämään mistä saa iloa ja pitää niitä yllä,meillä voi olla taipumusta naisilla varsinkin olla vähän marttyreitä,ilman että kukaan edes vaatii sitä.Koska elämä on semmoista.Oppimista.Myös mä olen ollu sen verran monta kertaa mielisairaalassa että ei ole ollu helppo elämä,näin voi sanoa.Mutta en mä nyt sitä vanhaa sairauttani jumita.Jos joku kokee että minä olen vaarassa masentua tai sairastua se ihminen ei edes tunne muo yhtään.-Täytyy keskittyä terveyteen.mä itse kyllä saan apua ja tukea ihan harrastuksistani.jotenkin ei se apu aina tule sieltä ammattipuolelta,ne asiat mitä elämään tarvitsee.Mielestäni ystävät,työkaverit ja semmoiset kenen kanssa synkkaa tämmöisiä ihmisuhteita ja muita harrastuksia ja työ hommia pitää pitää yllä,se ainakin auttaa muo.Olen terve kun saan esiintyä ja tehdä taidetta.

    VastaaPoista