ROMAHDUKSESTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olen ollut pari viime viikkoa mukana teatteri työpajassa jossa olemme käsitelleet synnytyksen jälkeistä masennusta ja vanhemmuutta teatterin keinoin eri harjoitteiden avulla. Tämä on ollut aivan mielettömän upea kokemus ja täysin uudenlainen minulle. Omaankin tarinaani on löytynyt tällaisen tutkiskelun kautta aivan uusia polkua. Jotain ihan upean koskettavaa ja rakentavaa. Se kohta kun voi nauraa itselleen, on itse asiassa mielettömän parantavaa. Kun synkistäkin kohdista nousee jotain kaunista.

Paljon muistoja menneestä, kipeitä ja kauniita kokemuksia. Kaikkea. Kyllä tätä päivää osaa arvostaa, sitä että on niin sanotusti terve. Kokee ansaitsevansa onnen ja olevansa ihan hyvä. Olen ikuisesti kiitollinen niille upeille ihmisille, jotka todella tajusivat, että tarvitsen apua ja olen pulassa. Kuinka pienikin asia voi olla toisella todella suuri ja tärkeä, vaikka sen merkityksen ymmärtäisi vasta vuosien päästä. Toisaalta taas toisin päin, pienikin asia voi olla toiselle järisyttävän suuri ja tehdä haavat vuosiksi eteenpäin!

Niinkin yksinkertainen asia, kuin aidosti kysytään: -Hei, mitä sinulle kuuluu? Ja pysähdytään vielä kuulemaan vastaus. Aito todellinen läsnäolo ja välittäminen on upea asia!

Romahduksesta tähän päivään on kuljettu pitkä tie. Tunnen olevani elossa ja voittaja!!

ROMAHDUSTA

Tuntuu kuin tilanne räjähtäisi käsiin, en jaksaisi enää.

Hyvän päivän jälkeen viikkojen alamäki.

Kuolema käy mielessä yhä useammin.

En halua tappaa itseäni!

Minulla on maailman ihanimmat lapset, joiden takia jaksan.

Heidän eteensä teen kaikkeni, se pitää minut hengissä.

Olen toivoton.

Elämä tuntuu tuskaiselta ja ahdistavalta.

Ei ollenkaan siltä mitä oli odottanut, suunnitellut tai halunnut. Tuntuu etten ole juuri mistään enää iloinen tai saa hyvän olon tunnetta mistään.

Ainoastaan lapset omilla touhuillaan saa tuntemaan oikeaa aitoa onnea.

Olen lohduttoman surullinen.

                                                 -2008-                

ROMAHDUS 2

Pelottaa, jännittää, ahdistaa.

Olen levoton.

Huono olo, huimaus, pää- ja vatsakipu.

Minua heikottaa.

Epätoivo, kuoleman ajattelu.

Olen toivoton.

Milloin tämä loppuu.

Milloin en kestä enää.

Minua itkettää.

Tuntuu kuin romahtaisin.

Ahdistaa niin, että koskee.

Niin paljon kyyneleitä ja surua.

Käsittämättömiä pelkoja.

Pää täynnä ajatuksia epätoivoa, pettymystä, häpeää, tuskaa ja pahaa mieltä.

Ihanaa olisi saada elämä mallilleen, joka nyt koettelee niin kovalla kädellä.

Mitä hyvää minulla on.

Mistä tulen onnelliseksi.

Näihin etsin vastausta.

Selätän romahduksen uuteen kasvuun.

-Saila 2010-

Eheyttävän valokuvauksen voimaa, kuinka se antoi mahdollisuuden sukeltaa uudelleen tunteisiin ja käydä kokemaansa läpi. Yrittää ymmärtää itse kokemaansa ja tehdä sitä näkyväksi myös muille. Olen todella hyötynyt eri keinojen käytöstä eheytymisprosessissa. Ehkä minun juttuni on käsitellä asioita tekemisen kautta?