ÄITIYDESTÄNI

Äitiydestäni vanhaa ja riipaisevaa tekstiä. Sieltä on noustu ja selvitty, vaikken noina hetkinä siihen uskonutkaan. En uskonut toipuvani ja pystyväni nauttimaan täysillä elämästäni ja äitiydestäni. Kamalia ajatuksia jotka vain tulivat päähäni, vaikken tahtonut. Ajatuksia jotka eivät menneet pois vaikka kuinka käskin!

Makaan taas valveilla.

Kuuntelen tuulta.

Kuuntelen naapureiden askeleita ja postilaatikon kolahdusta.

Uni ei tule.

Uni ei tule, koska pelkään.

Monta nukkumatonta hetkeä.

Monta nukkumatonta tuntia.

Monta nukkumatonta yötä.

Lapset nukkuu ja hengittää tasaisen rauhallisesti.

Katson ja kuuntelen heitä.

Minä en nuku.

Minä pelkään.

Mietin omia ajatuksia.

Pelkään omia ajatuksia

Mietin omaa tulevaa.

Pelkään omaa tulevaa.

Pelkoja menneestä:

Olen raskaana.

Odotan odotettua, toivottua lasta.

Rakastan vauvaa masussa.

Silti päähäni hiipii ajatus, en jaksa.

En jaksa ja pysty hoitamaan vauvaa.

Haluan adoptoida vauvan pois.

Tämä kamala ajatus.

Kamala ajatus päässäni.

Sinne se vain tulee.

Enkä voi sille mitään.

Vihaan itseäni.

Olen väsynyt.

Olen lopussa.

Rukoilen jumalaa ottamaan ajatuksen pois.

Pelkään etten saa pitää vauvaa, koska näin ajattelen.

Olen sairas.

Lopussa ja masentunut.

Saamme terveen, suloisen vauvan.

Oloni aaltoilee.

Hyvistä hetkistä kurjiin.

Olen äiti.

Onnellinen äiti.

Haavoittunut äiti.

Yhdessä kasvan ja kukoistan lasteni kanssa.

 

Muistan niitä hetkiä kun olo oli ”maailman huonoin”.

Hengittäminen oli vaikeaa.

Ajatukset olivat sekavia.

Muisti oli olematon.

Voimat olivat vähissä.

Päätöstentekokyky oli hukassa.

Maailmani oli vääristynyt.

Fyysinen ja henkinen kipu oli valtava.

Luovuttaminen oli lähellä.

Elo oli vaikeaa.

Tänään voin hyvin.

Tänään olen onnellinen.

 -Saila-