TODELLISUUTTA

Menneitä kokemuksia pohtien…

TODELLISUUTTA

Äiti istuu ratikassa.

Tuijottaa mustaa maisemaa ikkunasta

Huokaa väsymystään.

Haaveilee hetken helpommasta.

Palaa takaisin todellisuuteen.

Vauva nukkuu vaunuissaan.

Isompi poika leikkii uudella lelullaan.

Näppärä illallinen takana pikaruokalassa.

Lapselle lelu, sosiaalinen ympäristö, ruoanlaiton helppous.

Hetken elämä tuntuu keveämmältä.

Iltojen yksinäisyys ei paina.

Äiti hymyilee pojalleen, aidosti.

Lapsi leikkii ja selittää innoissaan lelustaan.

Äidin sielua nipistää tiukka talous.

Eihän lapsi siitä kärsi, vaan nauttii ilmaislelustaan.

Äiti miettii kuka maksaisi vuokran, terapian, lääkkeet.

Oma pysäkki.

Poika painaa innoissaan nappia.

Äiti pelkää, ettei kukaan taaskaan auta vaunujen kanssa.

Ääni vierestä kuitenkin kysyy: -anteeksi voinko auttaa.

Äiti hymyilee ja kiittää.

Juoksukisa kotiovelle pojan kanssa.

Tyhjä ja pimeä koti.

Tuntuu raskaalta ja yksinäiseltä.

Iltapala ja iltapesut.

Kaikki yhdessä parisängylle.

Iltasatu ja vauva syömään rinnalle.

Jossain vaiheessa äiti havahtuu, miettii kuka nukahti ensin.

Lapset luovat turvaa ja lämpöä vieressä.

Ajatukset alkavat piinata illan pimeydessä.

Uni katoaa.

Iäisyydeltä tuntuvan ajan kuluttua ovi käy, mies tulee töistä kotiin.

Äiti pystyy nukahtamaan turvallisesti.

-Saila 2012-