Oman elämänsä prinsessa: Treffeillä

Meille tuli mieheni kanssa yhdeksän aviovuotta täyteen kuluneella viikolla. Olimme hyvissä ajoin sopineet lastenhoitajan, varanneet ravintolasta pöydän ja hotellista huoneen. Saatoimme taas olla kaksin, tyttö ja poika yhdessä ja edelleen rakastuneet.

Vanhempi poikamme täytti syksyllä yhdeksän. Hänen syntymän jälkeen olemme olleet ainoastaan yhden yön kaksin, ilman lapsia. Aika jännää siis. Nyt luvassa oli vielä hotelli yö. Suuntasimme molemmat suoraan töistä kaupunkiin ja lapset olivat ilman meitä yli vuorokauden.

Täytyy sanoa, että minua kyllä jännitti aikalailla aamusta, kuinka lapset pärjäävät, kuinka minä pärjään. Juttelemmeko koko illan lapsista ja soitteleeko lapset peräämme. Osaanko rentoutua ja nauttia. Olisiko kuitenkin pitänyt mennä kodin kautta? Sisäinen järkeni kuitenkin käski minua rauhoittumaan, rentoutumaan ja nauttimaan.

Pääsin töistä hieman ennen miestäni ja ehdin nopsaan hakea illaksi sukkahousut, hiustenlaittoon tarvikkeet ja lapsille tuliaiset. Ihan vahingossa löysin itselleni myös alennusrekistä kymmenellä eurolla täydellisen treffimekon, jonka siis ostin, ja kotoa raahaamani mekko jäi käyttämättä. Iltapäivällä harkitsin soitanko lapsilleni, toinen lapsista kuitenkin ehti soittaa ensin.

Näimme mieheni kanssa hotellilla, kirjauduimme sisään ja kävimme hakemassa pientä välipalaa. Olen aina ihmetellyt kuinka toiset saa kulutettua laittautumiseen aikaa tuntitolkulla. Ällistyksekseni huomasin, että niin muuten minäkin saan. Ilman mitään kiirettä tai hötkyilyä. Ilman, että joku kitisee jaloissa, riitelee, huutaa tai pyytä äitiä milloin mihinkin tehtäviin. Ja samalla voi höpötellä oman miehen kanssa kaksin ja ihan rauhassa.

Ilta aloitettiin teemaan sopien shampanjalla, jatkettiin Ravintola Murun mielettömällä makumatkalla ja päätettiin shampanjaan. Ruoka viineineen oli mieletön elämys ja palvelu parasta mahdollista. Tuli vähän fiilis, kun olisi mennyt ystävien luo treffeille, ja ystävät antaa rauhassa uppoutua parin toisiinsa. Emme jutelleet koko iltaa lapsista, eikä minuakaan jännittänyt kuinka siellä kotona pärjätään. Kehitystä siis tapahtuu ja mitä useammin pääsemme miehen kanssa kaksin ulos, sitä enemmän osaamme nauttia kaksin olosta. Edellisistä treffeistä onkin aikaa puoli vuotta.

Yhdessä olon lisäksi illassa ehdottomasti parasta oli tyttönä olemisen ihanuus. Jotain ihanaa siinä vaan on, itseensä keskittymistä, prinsessan esiin nostamista kaiken arjen kiireen keskellä. Se, että viihtyy itsenään, omassa kehossaan ja haluaa laittautua kauniiksi, on mahtavaa. Eikö tämä kerro siitä, että synnytysmasennuksen, uupumuksen ja syömishäiriön epävarmuudet ja itseinhot, rumuuden ja lihavuuden tunteet on haudattu. En tiedä ovatko ne haudattu lopullisesti, mutta nautin siitä, että ainakin nyt on. Nautin tyttönä, vaimona ja äitinä olosta. Nautin elämisen kauneudesta. Luulen, kun elämisen kauneuden löytää sisältään, uskaltaa sen näyttää myös ulos. Epävarmuus antaa tilaa varmuudelle.

Tietty sitten pitää kuvata itseään, illasta muistoksi. En muuten pidä ollenkaan huonona, sitä kun nykyisin monet kuvaa itseään. Oli trendikästä tai ei, avaahan se mahdollisuuksia itsensä tarkastelulle muutenkin kuin ulkoisesti.