Oman elämänsä prinsessa: Mitä tapahtuikaan vuonna 2013

Huomaan kuuluvani siihen ihmisryhmään, jotka eivät aina huomaa mitä kaikkea ovatkaan tehneet. Perinteistä suomalaista itsensä vähättelyä. Minä en osaa mitään, minä en pysty mihinkään, minä en uskalla mitään. Tai ainakaan itseään ei saa kehua ja kehumistahan on, jos kertoo saavutuksistaan. Jos kehuu itseään, heti joku kuvittelee, että on ylpistynyt. Joku voi tulla vaikka kateelliseksi.

Meistä ihan jokainen osaa, pystyy ja uskaltaa. Jos emme usko itse itseemme, kuinka kukaan muukaan uskoo. Toki voimme luoda uskoa ja kannustaa toinen toisiamme luottamaan itseemme. Monesti tavoittelemme jotain suurta ja ihmeellistä, ihan kuin meidän pitäisi olla, tai odotettaisiin olevan, jotain aikamme supermiehiä tai – naisia. Luomme itsellemme turhaan paineita ja mielikuvia millaisia meidän pitäisi olla, mihin kaikkeen meidän tulisi pystyä. Mitä muut muka meiltä odottaa. Sen sijaan, että pysähtyisimme miettimään, mitä kaikkea upeaa olemme itsellemme ja muille tehneet.

Itse aina pohdin mitä kaikkea olin suunnitellut tekeväni ja ehtiväni, unohtaen mitä kaikkea tein ja ehdin. Päätin koota muutamia minun vuoden 2013 saavutuksia. En siis ole mikään supernainen ja haluaisin ehtiä moneen kohtaan enemmän. Haluan kuitenkin eniten viettää aikaa ja tehdä lasteni (6- ja 8-vuotiaat) ja mieheni kanssa. Arkihan on aika hektistä tässä elämän vaiheessa. Puolustelupuhe, miksi en ole tehnyt kaikkea mitä suunnittelin. Puolustelupuhe minulle itselleni.

Vuonna 2013:

olemme kasvattaneet yhdessä mieheni kanssa lapsia taas vuoden lisää (vanhemmuus on oikeasti ihana, kamalaa ja haastavaa, josta jokaisen pitää olla ylpeä vuoden jokaisena päivänä)

vaihdoin kahteen kertaan työtehtäviä leipätyössäni (kuvittelin vielä muutama vuosi sitten, että kykyni oppia on kadonnut iäksi)

tulin valituksi Mielenterveysyhdistys Helmin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi (tämä on ehdottomasti elämäni onnellisimpia tapahtumia)

valokuviani julkaistiin THL julkaisussa ja sain kunnian tehdä valokuvateoksen tapahtumaan 2nd European Conference on Mental Health Nursing (kuvat ja kuvaaminen on lähellä sydäntäni, joskus konkreettinen työväline auttaa muita, luoda näkyvää)

kirjoitin useampaan Helmi lehteen, piirsin sarjakuvan ja kirjoitin blogitekstin Ensi- ja turvakotien liitolle sekä Äimä ry:n kanssa tein yhteistyötä sarjakuvan ja taidepajan merkeissä

jatkoin töitä Mielen avain hankkeessa ja koulutimme uusia mielenterveys- ja päihdekuntoutujia (upea ja opettavainen kokemus, ihmiset ja tarinat ovat jotain upeaa, josta voidaan työstää merkityksellinen työkalu)

sain syliini suloisen veljen pojan (vauvat on vaan niin ihania, olen niin onnellinen jokaisesta. Olenhan vaihtanut vuosia sitten pikkuveljeni vaippoja ja nyt hän vaihtaa oman lapsensa, kumma miten toiset vanhenee eikä itse ollenkaan)

neuloin noin 10 vuoden tauon jälkeen (sain joululomalla aloittamani säärystimet valmiiksi 1.1.2014)

aloitin jooga ja pilates harrastuksen ja samalla sain inhottavan migreenin helpottumaan (jää nähtäväksi toimiiko jatkossa vai onko vaan hyvä vaihe menossa)

otin muutaman tatuoinnin (kauneuden eteen pitää vähän kärsiä, joka kerta pelottaa ja sattuu, mutta joka kerta sen unohtaa)

tietysti olen ollut yhden vuoden lisää äiti, vaimo, ystävä, lapsi, lapsenlapsi, sisar, täti, kummi, koiran omistaja (jokainen rooli ottaa ja antaa)