Entä sitten kun ollaan enemmän kaksin?

Mieheni kanssa olemme monet kerrat vuosien varrella keskustelleet siitä, miten sitä osaa olla kun lapset kasvavat isoiksi. Tiedättekö, kun vanhemmuus vie niin paljon aikaa ja energiaa vanhemmilta ja parisuhteelta. Joskus käy niin, että se parisuhteen hoitaminen unohtuu ja ajatellaan, että tehdään se sitten joskus. Olen onnellinen, että olemme oikeastaan aina järjestäneet aikaa myös parisuhteelle. Ei sen aina tarvitse olla mitään ihmeellistä. Leffaa tai yhdessä illallisen syömistä kotona kun lapset nukkuvat. Harvakseltaan olemme käyneet yhdessä ulkona, kun siihen on ollut mahdollisuus. Isovanhemmat ja perheemme asuvat kaukana ja hoitajien saanti on aina ollut haaste. Olemme kuitenkin todenneet, että parisuhdetta voi hoitaa myös kotona. Kysehän on ennen kaikkea puolisoon ja parisuhteeseen keskittymisestä. Mikäänhän ei kasva ja kukoista ilman huolenpitoa, ei parisuhdekaan. 

Lapsemme täyttävät syksyllä jo 10- ja 8- vuotta eli ovat jo aika isoja poikia. Tämähän tarkoittaa sitä, ettei meitä vanhempia ”tarvita” enää niin intensiivisesti. Lapset pärjäävät jo jonkin aikaa keskenään ja haluavat tehdä juttuja ilman äitiä tai isiä. Olen vähän jännittänyt näitä hetkiä. Olen ollut ja olen vieläkin melko lailla sellainen 150 % äiti, että on suorastaa ihanan kamalaa odottaa miltä tuntuu, kun minua ei tarvita koko ajan. Tästä on vielä iso matka siihen kun lapset todella itsenäistyy, muuttaa pois kotoa jne., mutta kyllä tässä jo vaaditaan vanhemmilta taitoa antaa vähän tilaa. Yksi vanhemmuuden haaste on oppia antamaan lapselle tilaa kehityksen mukaan. 

Mitä me olemme sitten tehneet kun yhteistä aikaa on ollut enemmän. Olemme liikkuneet yhdessä. Olemme toki tehneet yhdessä ruokaa ja laittaneet kotia, mutta jotenkin meidän juttu on tuo liikkuminen. Ennen lapsia liikuimme todella paljon yhdessä, lenkkeilimme, kävimme kuntosalilla ja spinningissä. Nyt olemme alkaneet liikkua taas yhdessä, ei toki ihan yhtä tiiviisti, mutta kuitenkin paljon. Tosin lenkeillä meillä on mukana koira, joka on kuulunut perheeseemme kohta kolme vuotta. Joillakin viikoilla olemme käyneet jopa kolme kertaa yhdessä salilla. On suorastaan tylsää mennä nykyisin salille yksin. Lenkillä käymme useamman kerran viikossa, tosin aina ei kaksin. Välistä ulkoilemme koko perhe ja välistä vaan toinen meistä lenkittää koiran. Kesällä on ollut ihanan paljon aikaa liikkua yhdessä, koko perhe ja puolison kanssa kaksin. 

Salilla, ei hirmuisesti tule juteltua koska keskitymme treenaamiseen. Pitkillä kävelylenkeillä juttelemme kaikesta mahdollisesta. Puhumme lapsista, töistä, menneestä, tulevaisuuden haaveista, meistä yhdessä ja erikseen. Kuinka olemme kulkeneet ja kasvaneet tähän. Olen todella kiitollinen ja onnellinen kun olemme edelleen se tyttö ja poika jotka rakastuivat. Elämä on tuonut paljon tullessaan, on ollut todella vaikeita ja rankkoja hetkiä, mutta myös niitä onnellisia ja super iloisia. Meidän ensimmäiset treffit menivät rullaluistelun parissa ja taas treffaamme viikoittain liikunnan parissa.   

Minä ja hän.

Viime viikonloppuna 10 km juoksulenkin jälkeen.  

Vappuna salitreenin jälkeen.