Eheyttävä liike

Olen vuosia harrastanut ja kertonut eheyttävästä valokuvauksesta, jossain vaiheessa aloin kertomaan eheyttävästä kirjoittamisesta. Nykyisin yhä tärkeämpänä osana elämääni on myös eheyttävä liike ja liikunta. Oman kehon ja mielen yhteyden löytäminen. Vaikka olenkin aina harrastanut liikuntaa ja liikkunut paljon, nyt 32-vuotiaana olen alkanut kiinnostumaan kehostani ihan uudella tavalla. Ymmärtänyt kuinka suuri merkitys oman kehon tuntemisella oikeastaan onkaan. Sitä kautta olen alkanut ymmärtää kuinka tärkeää on huolehtia kehosta ja mielestä, niiden tasapainosta. Eheyttävän liikunnan kautta olen tehnyt joukon oivalluksia itsestäni.

Olen lapsesta asti ollut kiltti tyttö, joka on aina tehnyt ja laittanut vaikka ei olisikaan halunnut. Olen palvellut enemmän muita, kuin kuunnellut tai välittänyt omasta hyvinvoinnistani. Tämä on saanut minut kokemaan, että minun tulee olla tietynlainen, vaikka en tiennytkään millainen. Itsetuntemus ja itsetunto ovat olleet täysin hukassa. Olen aina välittänyt siitä mitä muut minusta ajattelevat. Pitävätkö ihmiset minua lihavana, laihana vai sopivana. Monta vaatettakin on jäänyt pitämättä sen vuoksi, etten ole uskaltanut laittaa päälleni ollakseni liian erilainen tai erottuakseni joukosta. Ihanan vapauttavaa huomata nykyisin pukeutuvansa juuri niin kuin haluaa. 

Nykyisin pyrin olemaan välittämättä siitä, että mitä muut ajattelevat. Kaikkia ei voi kuitenkaan miellyttää, eikä ole tarvekaan. Kun itse nautin olostani omassa kehossani, se on tärkeintä ja näkyy varmasti muille. Oppiessani nauttimaan olostani kehossani, huomaan ettei ole tarvetta miettiä mitä muut ajattelevat, unohdan sen ihan kokonaan.  Jonkun asteisia pienuuskomplekseja saatan kyllä saada salilla ”poikien puolella” treenatessa leuanvetoa. Tulee hetkiä, jolloin tuntuu kun kaikki kahdeksan mies silmäparia tuijottavat ainutta pientä naista, joka yrittää leuanveto ennätystä. Kun se kuusi leuanvetoa on saatu kaikki voimat tiristäen, pompin ja ”pullistelen” riemusta. Ajatus siitä vaikka kuinka olisin herkkä, hento ja pieni, minulla on kuitenkin voimaa ja sitkeyttä en anna enää itseäni poljettavan tai lytättävän. Nautin kuinka saan fyysisestä voimasta itselleni myös henkistä voimaa.

Olen nyt muutaman viikon treenannut päälläseisontaa. Ensin pelotti kamalasti ja muutaman kerran olen kaatunutkin. Mutta missään vaiheessa ei ole tullut halua luovuttaa. Kyllä minäkin opin, jos muutkin ovat oppineet. Eikä kerralla tarvitse tulla mestariksi. Ylös vaan kaatumisen jälkeen, ja uudelleen yrittämään. Ja se mahtava tunne kun oppii ja kehittyy, hallitsee omaa kehoaan ja mieltään. Moni liikuntasuoritushan vaati sitä hyvää keskittymistä, hätäisesti ei synny mitään. Kun saa mielen ja kehon keskittymään yhtä aikaa johonkin, ja lujasti päättää yrittää kunnes onnistuu, siinä se on. Ja vaikeustasoa voi aina lisätä kun kehittyy. Tämäkin lisää itsensä uskomista muillakin elämän osa-alueilla, missään asiassa ei kannata luovuttaa jos oikeasti jotain haluaa. Elämäni aikana olen pelännyt paljon erilaisia asioita, monesti kaikkea uutta. Näinkin yksinkertainen pelkojen voittaminen antaa hirmuisesti positiivista energiaa.

Syvältä sisimmästäni saattaa nousta ajatus siitä, että minua tuijotetaan ja pidetään epäsopivana. Tämä on voitettavissa keskittymällä tekemään vaan omaa juttuaan, ihan minua varten. Unohtaa kaikki muut ympäriltä ja laittaa keskittyminen täysillä siihen mitä tekee. Haastaa itsensä tekemään jotain upeaa. Eikä käyttää energiaa siihen, mitä muuta ajattelevat. Liikuntasuoritusta tehdessä huomaa konkreettisesti, kuinka paljon ihminen voi hukata energiaa siihen, että ajattelee mitä muut ajattelet, sen sijaan että käyttäisi energia tekemiseen ja omaan hyvään. Voi ihan hyvin olla oman elämäni tähti jos niin vain haluan ja päätän! 

Eheydyn liikkuen <3