Vapaus olla minä

Vapauden tunne siitä, kun voi olla juuri sellainen kuin haluaa. Uskallus olla juuri sellainen kuin on. Rohkeus olla välittämättä mitä toiset ajattelevat. Oivallus siitä, että ei ne toiset oikeastaan varmaan ajattele yhtään mitään, ainakaan mitään ilkeää. Minusta pidetään juuri sellaisena kuin olen. Ne ihmiset haluavat olla kanssani juuri siksi kun olen kuka olen. Pitävät seurastani, eivät välitä jos mokaan, arvostavat jos teen jotain tärkeää. 

Aika herkästi ajattelemme, että muut ihmiset odottavat meidän olevan tietynlaisia. Meidän pitää täyttää tietyt odotukset. Miksi? Aika pitkältihän nuo odotukset ja mielikuvat onkin meidän itsemme luomia. Edelleen yllätyn siitä kun saankin palautetta, että olen onnistunut ja olen hyvä, teen hyvää jollekulle tai jossakin. Minun oma vaistoni ja näkemykseni on ollut juuri se mitä tarvitaan. Syvälle on vain juurtunut ajatus siitä, että olen kelvoton ja minun pitäisi täyttää tietyt odotukset. Itseensä luottaminen ja uskominen voi olla todella haasteen paikka. Emme jotenkin näe kuinka hyviä olemme.

Lapsesta asti koen olleeni herkkä ja haavoittuva. Koin etten kelpaa. Nuorena koin etten kuulu joukkoon, olin erilainen kuin ne muut. Kun saimme lapsen koin, ettei kukaan ymmärtänyt, olin tolkuttoman yksinäinen. Toisen lapsen syntymän jälkeen tipuin suunnattomaan kuiluun. Suunnattomaan epäonnistumisen, huonommuuden ja mitättömyyden kuiluun. En kelvannut ja olin epäonnistunut. Kaiken lisäksi koin olevani, ruma, lihava ja ällöttävä. Tuskin kukaan muu niin ajatteli, minä itse vaan niin koin. Kaikki tuo kokemus opetti nousemaan ylös, tutkailemaan itseäni, oppimaan itsestäni ja luottamaan itseeni.

Vuosia myöhemmin, tänään, voin kokea olevani jollain tavalla vapaa. Pystyn olemaan sellainen kuin olen ja nauttimaan siitä. Olenhan ihan kelpo tyyppi, niin kuin kaikki muutkin. 

Tällä viikolla olen ollut mm. tällainen… 

Olen voinut hyvin ja pitänyt itsestäni, huolehtinut minusta.