Tehdäänkö treenaamisesta ongelma

Me suomalaiset olemme hyviä tekemään ongelman asiasta kuin asiasta. Ei ole hetkeäkään, ettei kirjoiteta siitä kuinka syömme liian epäterveellisesti tai liian terveellisesti. Treenaamme tai liikumme liian vähän tai liikaa. Vuosi tai pari sitten nousi kohu kun eräs äiti julkaisi itsestään kuvia huippu timmissä kunnossa. Hänellä oli pieniä lapsia ja viimeisimmästä synnytyksestä ei ollut kovin pitkä aika. Nousi tarve arvostella äitiä, joka huolehtii itsestään ja harrastaa liikuntaa. Ja miksi, ehkä vain pelkästä kateudesta? Olemme älyttömän hyviä ja nopeita tuomitsemaan. Jos emme itse halua jotakin tai elämäntilanne ei anna myöden miksi emme voi hyväksyä, että joku tekee toisin? Eihän se ole meiltä pois? 

Nyt kun ainut naisen ihannevartalo ei ole langanlaihuus, vaan rinnalle on tullut myös treenattu naisvartalo, tämäkään ei sovi. Kyllä alkaa tippua ohjeita milloin treenaaminen menee yli ja on ongelma. Mietin kuinka paljon itse treenaaminen on ongelma, ja kuinka paljon ihmisillä on ongelmia, jotka vaan esiintyvät ongelmallisena treenaamisena. Maailmassahan on aina joukko ihmisiä jotka oireilevat jotenkin. En väitä, etteikö treenaaminen, terveet elämän tavat ja liikkuminen voisi muodostua ongelmaksi. Väitän kuitenkin että kyllä siellä takana on joku syy miksi treenaamisesta tulee pakko, riippuvuus.  

Tiedän vähän kokemuksesta mistä puhun. Olen kärsinyt elämässäni muutamaan otteeseen syömishäiriöstä, liikkunut ja treenannut pakonomaisesti, ollut sairas. Tiedän kuitenkin, ettei terveellisyys tai liikunta minua sairastuttanut vaan se oli keino rääkätä epäkelpoa itseäni ja hallita asioita. On ollut myös tilanteita joissa on ollut ”pakko liikkua”, jotta säilyn jotenkin järjissäni. Esikoisemme ei nukkunut vauvana päivisin (ei kyllä öisinkään) missään muualla kuin liikkuvissa vainuissa. Tämä tarkoitti sitä, että ainut tapa saada lapsi nukkumaan, välttyä pikkuisen itkulta ja kanniskelulta, oli lykkiä häntä vaunuissa ympäri kaupunkia. Kävelin siis päivittäin 10–20 km, välistä suklaapatukoita mussuttaen, jotta verensokeri pysyi riittävän korkealla. Tuolloin ei todellakaan tullut mieleen mennä salille kasvattamaan lihaksia. Kaikesta suklaan mussuttamisesta huolimatta painoni tippui rajusti. En juuri nukkunut öisinkään, olin uupunut, sekava ja lopulta syömishäiriöinen, sekä ruman laiha. Tuon voisi muistaa kun seuraavan kerran kauhistelee kovaan ääneen kuinka laiha joku on, aina se ei ole haluttua. 

Kuopuksen synnyttyä en myöskään treenannut koska väsymystä seurasi uupuminen ja masennus. Olin pihalla kuin lumiukko, en kyennyt treenaamaan tai ollut tarvetta. Hyötyliikuin kyllä ja joskus kävin yksinäisillä kävelyillä, ihan vaan psyykkisestä tarpeesta. 

Se, että ystäväni treenaavat ja liikkuvat, vaikka heillä on vauvoja ja pieniä lapsia ei minua haittaa. Heidän tilanteensa on monella tapaa toisenlainen, heillä on omat haasteensa. Minusta on upeaa nähdä kuinka vauva-aika voi olla toisenlaista. Äiti on äiti ja maailman paras sellainen, vaikka huolehtisi itsestään liikkumalla. Aika monilla vauvoilla ja lapsilla on myös toinen vanhempi, ehkä myös isovanhempia tai muuta tukiverkostoa. En usko, että äidin oman itsensä huolto on lapsilta pois, jos kaikki sujuu, vaan päinvastoin rikastuttaa lapsenkin arkea. 

Itsekin olen niin monesti sanonut, etten ehdi treenaamaan, vaikka monesti se on valinta kysymys ja ehdottomasti myös tarve. Jos on kaksi vapaailtaa viikossa, voin valita menenkö liikkumaan vai istunko jossain kahvilassa tai surffaamassa sosiaalisessa mediassa. Itse ainakin pohdin joka kerta kumpi tukee hyvinvointiani juuri tänään tai kumpi antaa energiaa enemmän tulevaan viikkoon. 

Voitaisiin olla tekemättä asiasta ongelmaa, olla syyllistämästä ketään. Jos meitä ei huvita liikkua tai syödä terveellisesti ei arvostella toisia, jotka niin tekevät. Jokainen voi tehdä oman valintansa. Voimme ihan rauhassa käyttää aikamme juuri siihen mistä nautimme. Me ihmiset vaan nautimme ja lisäämme hyvinvointiamme eri tavoin.

Kuusi- ja kahdeksanvuotiaiden poikien äiti joka treenaa 1-4 kertaa viikossa tilanteen mukaan. Nainen joka treenaa pitääkseen huolta omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Vaimo joka haaveilen yhteisestä treenaamisesta puolison kanssa.