lauantai 12. maaliskuuta 2016

Ilkeät sanat



Yhdet ilkeät sanat vaativat monet ystävälliset sanat unohtuakseen.

Ihmisen on yleensä paljon helpompi muistaa ne ilkeät kuin ystävälliset tai kauniit sanat. Monet ilkeät sanomiset voivat saada meidät uskomaan sanojan olevan oikeassa. Meitä vähättelevät tulkinnat saavat meidät helposti vähättelemään itseämme. Varsinkin lapsille aikuisen epäarvostava käytös ja sanomiset voivat olla rikkovaa. Lapsen kohdatessa ilkeitä kommentteja ja katseita sekä välinpitämätöntä kohtelua, voi oman arvostuksen tunne kadota. Tämä sama voi toki tapahtua aikuisenkin kohdalla. Pienen lapsen voi olla mahdottomuus päästä tilanteesta tai kyseisestä ihmisestä eroon. Aikuisen on helpompaa tehdä valintoja elämässään, toki sekään ei aina ole helppoa. Aikuinen voi tietoisesti hakeutua seuraan jossa kuulee enemmän ystävällisiä kuin ikäviä sanoja, joskus tämä vaatii elämänmuutoksia. 

Lapsen kasvaessa maailmassa jossa kuulee jatkuvasti ilkeitä kommentteja, voi oman minuuden rakentaminen viedä aikaa ja olla haastavaa. Yhdet vähättelevät sanat vaativat monia kannustavia sanoja ja kokemuksia kumoutuakseen. Tärkeintä on kuitenkin oma ymmärrys siitä, että kyseessä on jonkun toisen mielipide. Jokainen voi rakentaa itsestään omaan mielipiteensä. Voimme unohtaa rikkovat kokemukset ja kulkea eteenpäin. Aina voi sanoa kauniita sanoja myös itselleen, puhua ääneen, lukea tekstejä tai kirjoittaa niitä ylös. Minä olen arvokas, tärkeä, osaava, hyvä ja juuri sopiva.  

Jokaiselle meistä on varmasti joskus sanottu rumasti tai ilkeästi. Toisinaan meidän on helppo vaan sivuuttaa nämä kommentit, joinakin päivinä jäämme niitä murehtimaan. Silloin kuin sanat osuvat arkaa aiheeseen tai nostavat jotain vanhaa kokemaan esiin, ne satuttavat eniten. 

Voisimme ottaa tavaksi sanoa päivittäin itsellemme ja toisillemme jotain kaunista. Ihan pienet sanat ovat monesti suurta vastaanottajalle ja tuottavat iloa. Voimme kiittää, huomata uudet vaatteen, kertoa toisen olevan hyvä jossain, mitä vain.
Jokainen meistä haluaa ja ansaitsee kuulla kauniita ja ystävällisiä sanoja.



Kuva Timo Turkka

2 kommenttia:

  1. Maailmassa on niin paljon pahaa ja uskon, jos jokainen yrittäisi ja sanoisi tosiaan toiselle jotain hyvää, niin maailmasta tulisi heti paljon parempi paikka. Hyvä postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voisi ottaa itsekin tavaksi sanoa jotain kivaa joka päivä ainakin muutamalle ihmiselle :)

      Poista