Marraskuun maisemia

Marraskuusta tai syksystä ajattelemme usein, synkkää ja pimeää, loputonta sadetta ja märkää. Kauhistelemme jo valmiiksi pimeää ja tylsää vuodenaikaa. Kuinka masentavaa, aurinko poistuu palatakseen taas keväällä. Mikä siinä onkaan, että sitä syksyn pimeyttä pitää jo etukäteen murehtia, niin kuin toisilla on tapana murehtia kaikkia muitakin asioita. Itse olen aina ollut tyypillinen Murehtia. Murehdin etukäteen, murehdin kun tilanne on päällä ja murehdin vielä pitkään jälkeenpäin. Väitän kehittyneenä ja oppineeni tässä asiassa, osaan enemmän ottaa hetken kerrallaan. Toisaalta taas hyväksyen, että murehtiminen on osa minua, ei minun ole pakko oppia siitä pois.

Huomaan marraskuun olevan lopussa, ja aivan kohta alkavan joulukuun, valon, loman ja hyvänmielen aikaa. Marraskuu on ollut pimeä ja kaupungille asetellut jouluvalot näyttävät upealta mustaa maisemaa vasten. En ole kaivannut vielä lunta, pidän pimeän ja valojen leikistä. Muistuttaa minulle, että siellä synkimmästäkin pimeydestä löytyy aina valoa.

Kynttilät tuovat ihanaa valoa kotiin, jotka samalle saavat mielen hymyilemään. Nautin iltahetkistä kun lapset nukkuu, on aivan hiljaista ja katselen pimeässä kynttilöitä. Pyrin tarttumaan siihen hetkeen, rentoutumaan.

Luonnossa lasten, koiran ja perheen kanssa liikkuessa, näkee, kokee ja oivaltaa monenlaista. Ihailen lasten kykyä keksiä seikkailuja milloin missäkin. Kykyä löytää kauneutta ja ainutkertaisuutta vaikka risukasasta. Vaikka marraskuussa luonto ei olekaan kauneimmillaan, aina voi löytää aarteita. Elämän yksinkertaisuus ja luonnon kanssa kulkeminen, onko siinä koko hyvinvoinnin ydin?

Luonto maalaa meille maisemaa kuukaudesta toiseen. Jännityksellä odotamme saammeko valkeita sävyjä joulukuussa. Marraskuussa taivas on maalautunut mitä upeimpiin sävyihin. Rakastan kaunista taivasta. Tänään piti käydä nappaamassa pikakuvat parvekkeelta. 

Joulukuuta odotellessa kynttilän valossa. Yritetään löytää pimeydestä valot ja värit.