Henkilökohtaisesti
olen kokenut monesti, että vaikeasti masentuneelta ja uupuneelta äidiltä ei
haluta kysyä: ”Hei miten sinä voit tänään?” tai ”Hei, mitä sinulle kuuluu?” Jos
joku tätä minulta sattui kysymää, ja vastasin kaunistelematta kysymykseen, ei
sitä rohjettu kysyä uudelleen. Olen kai siinä mielessä omituinen tapaus että
tuppasin vastaamaan totuuden mukaisesti kysymykseen. Kysyjä ei sitten
tainnutkaan kestää vastausta, koska olettamus taitaa olla se, että pienten
lasten äidin elämän on suorastaan ruusunpunaista ja – tuoksuista. Ei
haluttukaan, että joku kokeekin jotain muuta, se oli pelottavaa, tai ainakaan
sanoo sitä ääneen. Eikä ehkä vaan osattu jatkaa keskustelua. Jossain vaiheessa
opin vastaamaan, ihan hyvin meillä menee ja lapset kasvaa. Onneksi oli (ja on)
kuitenkin niitä ihmisiä, jotka uskalsivat kysyä, kestivät vastauksen ja
jaksoivat puhua kanssani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti