sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Junassa on tunnelmaa
Junamatka Suonenjoelta
Helsinkiin voi olla monin puolin antoisa. Eilen aamulla lähdettiin matkaan,
kohti kotia. Herätys oli näin loman loppupäässä aivan liian aikaisin. Unirytmit
ovat ihan sekaisin, lapsetkin kukkuneet joka ilta yhtä pitkään kuin me vanhemmat.
Yhdessä on sitten porskutettu nukkua joka aamu pitkään. Odotan kauhulla maanantaiaamun
herätystä ja ensimmäistä työpäivää loman jälkeen. Onneksi mies ja lapset jäävät
vielä lomailemaan. Ei tarvitse huolehtia lasten päiväkotiin ja kouluun laittoa
vielä.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Päätökset hukassa
Masennus ja uupumus vie järjen ja ajatuksen juoksun. Tuntui mahdottomalta tehdä valintoja tai päätöksiä elämän ja arjen suhteen. Ollessani oikein pohjalla oli vaikeaa tehdä edes arjen pieniä valintoja, punainen vai musta paita. Saatikka elämään vaikuttavia päätöksiä, töihin, sairaslomalle, työttömäksi jne.
torstai 18. heinäkuuta 2013
Ahdistus kuvana
Voimakasta ahdistusta
voisi kuvata vaikka näin. Kun koko ajan pitää kannatella, pitää oma olo
kasassa. Hyvä kun pystyy hengittämään. Kauhea taakka. Kaikki keskittyminen
ja energia hukkuu ahdistukseen. Jottei murtuisi on kannateltava…
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Kolmas syntymätön lapsemme
Meillä
on kaksi suloista ja tervettä lasta, ne maailman ihanimmat. Eikö ne omat lapset
ole vanhemmistaan aina ne parhaat ja ihanimmat? Ollessani kolmenkympin
kieppeillä huomaan ympärilleni syntyvän vauvoja. Huomaan tavallaan kadehtivani
näitä vauvantuoksuisia perheitä, toisaalta taas sukeltavani syvälle menneeseen.
Mietin elämän kulkua ja sen epäreiluuttakin, vai onko sellaista?
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Vuosirenkaat
Vuosirenkaita
Vuosien maisemia
Menneiden vuosien kokemaa
Elämisen ja kasvun aikoja
Maisemia elämän
Tähän olen päässyt
Tällaiseksi olen tullut
Elämäni kuvaa
Lisää renkaita kasvatellen
Lisää maisemia maalaillen
-Saila 2013-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)