sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Ostoslistalla joogamatto ja treenikassi – migreenin hoitoa



Olen ihastunut liikkumaan. Tässä ei sinällään ole mitään uutta tai erikoista. Lähes joka syksy ja kevät aloitan juoksemisen, ja lähes joka vuosi into lopahtaa aika pian. Toki olen aina liikkunut kohtalaisen paljon ja kannatan hyötyliikuntaa. Fillaroin päivittäin työmatkat 3,5 km suuntaansa. Kun perheeseen kuuluu koira ja kaksi lasta, tulee väkisin ulkoiltua ja liikuttua. 


Olen saanut migreeni diagnoosi tai tuomion ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä. Siitä saakka olen kärsinyt enemmän ja vähemmän päänsäryistä. Noin vuosi sitten alkoi, suoraan sanottuna helvetilliset päänsäryt. Vuosiin ei ole ollut pahoja särkyjä, nyt ne tulivat taas jostain? Luulen, että kuluneen vuoden aikana minulla on ollut 150–200 särkypäivää. En tarkoita, että 150–200 päivänä olisin ollut aamusta iltaa sairaana, vaan että jossain kohtaa päivästä jomotus alkoi.

Vuoteen on mahtunut monia sairaslomapäiviä, kamalaa särkyä, kamalaa pahoinvointia, kasvosärkyä, kasvojen ja raajojen puutumista, ääni-, haju- ja valoherkkyyttä. Tietysti monta lääkäri, erikoislääkäri ja fysioterapeutti tapaamista. Kolme eri estolääke kokeilua ja aika monta särky- ja kohtauslääke testausta. Ja tietysti ne inhottavat lääkkeistä tulevat haittavaikutukset. Puhumattakaan psyykkisen tasapainoin koetuksesta. Kun menee viikko lähes sängynpohjalla, ei ole mieliala kovin korkealla. Ei vaan pysty tekemään mitään tai selviytyy työpäivästä, muttei juuri muusta. Muistan aamun kun yritän niellä särkylääkkeitä, jotka oksennan saman tien takaisin. Viisivuotias poikamme tuijottaa vieressä silmät suurina. 

Äärimmäisen turhauttavaa, kun yrittää hoitaa itseään ja kipujaan, mutta kun mikään ei tunnu auttavan. Ja äärimmäisen vaikea hyväksyä sitä, että migreeni tulee jos on tullakseen. Siis oikeasti osaan edelleen huonosti määritellä mikä kohtauksen laukaisee. Ehkä stressi, huono työasento näyttöpäätteellä, liian vähäinen uni, lihas jumit, auringonvalo, jotkin valo- ja ääniärsykkeet, lääkkeet, hajut jne.  

Kun alkoi näyttää siltä, ettei kolmaskaan estolääkitys toimi kohdallani, yritin kaivaa tietoa lääkkeettömästä hoidosta. Aika paljon löytyy vinkkejä internetistä, osa sopii varmasti toisille ja osa toisille. No joitain olen kokeillut ja tällä hetkellä hyväksi havaittuja, ovat olleet mahdollisimman puhdas ruoka, siis karkit yms. lisä-/keinoaine pommit jätetään kauppaa. Enemmän hedelmiä ja kasviksia, pitää kenet tahansa hyvinvoivempana. 

Lisää liikuntaa. Siitä saakka kun kivut alkoivat, olen yrittänyt venytellä säännöllisesti, jopa kaksi kertaa päivittäin. Kyllähän se niin on, kun työajan viettää lähes yksinomaan koneella, kroppa kaipaa venytystä. Tämä ei kuitenkaan yksin tuntunut riittävän. Joku artikkeli suositteli lempeää liikuntaa. Hommasin siis heti syyskauden startattua itselleni jumppakortin ja olen pyrkinyt käymään viikoittain joissain kehonhallinta tunneilla. Ehdoton suosikki on jooga. Uusin ihastus on aamujooga, ennen töihin menoa. Jotenkin siitä vaan tulee niin hyvä fiilis kroppaan sekä mieleen koko päiväksi. 

Toinen hauska paikka harrastaa joogaa on ehdottomasti oma koti iltaisin. Lisä maustetta saa jos joogaa lasten nähden, silloin nämä kaksi energistä miestä matkii minua ja hassuja liikkeitä. Tulee naurujooga samalla. Oma joogamatto olisi siis ihan kiva ja kunnon treenikassi, johon mahtuu treeni ja työvaatteet.

Aina on niin helppoa kitistä ja valittaa. Muutoksen mahdollistaa kuitenkin minä itse. Aina kannattaa yrittää. Hyvää ja terveellistä ruokaa, minulle sopivaa liikuntaa. Kun kivut vähenevät, mielialankin kohoaa, hyvä olo psyykkisesti ja fyysisesti. Tasapainossa. Ovatko ne avainasiat minun migreenin hoitoon vai onko vaan parempi kausi menossa? Katsotaan.

 Tasapainossa.

1 kommentti:

  1. Heips !
    upeita kuvia ja tekstejä sinulla :)

    Itsekin liikun ja kuvaan hyvin paljon.
    http://herkkaa-ja-vahvaa.blogspot.fi

    VastaaPoista