keskiviikko 22. toukokuuta 2013

BLOGIHAASTE – VAATEKAAPIN LUURANGOT

Nappasin maanantaina käsittelyyn blogihaaste RUMIN ESINE. Tästä innostuneena päätin haasta muut vuorostani avautumaan. Eli haaste: vaatekaapin luurangot, ne ”ihanan kamalat” kuteet. Ja juuri ne vaatteet jotka ovat edelleen käytössä. Hyväksytään myös viime kesän vaatteet, joita nyt onnellisena kaivelet komeroista ja toteat, että mitä on oikein tullut hankittua. Mutta ei siis hyväksytä niitä vaatteita, joita on tullut käytettyä joskus kymmenen, kaksikymmentä vuotta sitten. Vaan ne vaatteet joita kehtaa paljastaa käyttävänsä, jotka ovat ”ihanan kamalia”

Minun ihanan kamalat kuteet: 1 legginsit, 2 tunika, 3 housut, 4 paita, 5 hame

1. Rakastan erilaisia legginsejä, ihan perus mustia ja erilaisia kuviollisia eri värein. Ostelen legginsejä mieluiten alelaareista ja kirppareilta. Tässä on ensin kukikkaat ihanat Vilan legginsit. Kirppari löytö, hinta ehkä 2 €. Kestänyt pari vuotta, oikeastaan siis trikoot. Ihastuin noihin, kun näyttävät lähes samoilta kun pitkät kalsarit yläasteella, siis hyvän maun rajamaastoa.
Pinkit legginsit on Seppälän alelaarista muutaman vuoden takaa. Aika sähäkät, vaikkakin äkkiä voisi luulla että kuukautisvuoto on levinnyt siteestä housuille. Hassun hauskat.
Ja viimeisenä on Sokoksen alelaari löydetyt klitteri legginsit. Aika päheet, mutta ehkä taas rajamaastoa. Ihan hyvät tietyn vaatteen ja tietyn tilaisuuden kanssa.

 
 
2. Kirpparilöytö ”hippi” tunika, (vero moda) ehkä taas sen 2€. Ollut kaapissa usean vuoden ja silloin tällöin tulee fiilis kaivaa värikäs ihanuus kaapista, näin keväällä eniten. Vaatii kaveriksi ehdottomasti yksiväriset housut, ettei mene ihan värien ilotulitukseksi.


Ihana rypytys yläosassa, samanlainen kuin 80-luvulla.
 
 
3. Kirpparilta ihanat kotihousut (nytkin jalassa). Ei sitten yhtään istu takapuolesta.  Hirveen kivat jalassa, ehkä joku puuville/pellava seos, koska aina rutussa. Nämä ei siis ole äitiyshousut, vaan ihan Mangon kesähousut.
 
 
Vyötäröllä noin 30 cm korkea resori, jonka voi kääntää kivasti.


4. H&M ja lasten osasto. Olen kohtalaisen pienikokoinen nainen ja samalla kun ostan pojillemme vaatteita, teen tyttöjen puolelta itselleni hauskoja löytöjä. Ehkä hieman lapsellinen. Otin kyllä jokin aika sitten paidan rinnuksista pois ihanan vaaleanpunaisen ruusukkeen.


Ruusuke oli tässä
 
 
5. Sokerina pohjalla Seppälän naisten tyllihame unelma. Tämäkin alennuslöytö ja kaapissa ollut joitakin vuosia. Aiemmin käytin ahkerammin, nykyisin kaivan joulujuhlaan, vapuksi jne. Siis jokaisen pikku tytön unelma, mutta ehkä sopii paremmin kolme kuin kolmekymmentä -vuotiaalle. Mutta vielä hetken säilytän ja leikin prinsessaa.


Ja tylliä löytyy…

Mutta mitä sinulta löytyy? Tässäpä haastetta!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti