sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
BLOGIHAASTE 5
Jo
perinteeksi muodostunut blogihaaste veljeni kanssa on taas julkaisupäivässään.
Eli lyhyesti; kuukauden ensimmäisenä päivänä minä annoin sanan MENNINKÄINEN ja
veljeni sanan MIEKKA. Molemmat kirjoitamme näistä sanoista tekstit ja julkaisemme
kuukauden viimeisenä päivänä. Kaksi sanaa, neljä tekstiä. Veljeni teksti löytyy
täältä: http://elamastakirjoittamiseen.blogspot.fi/2013/03/sanahaaste-v.html ja minun alta:
lauantai 30. maaliskuuta 2013
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
KEVÄISTÄ HEHKUA
Auringon säteet hipaisevat kinosta
Ensimmäiset kauniit, kirkkaat ja
lämpimät säteet
Talvi on ollut hyytävä ja pimeä
Koko synkän talven aikana on nähty
vain muutamia valoisia hetkiä
Hiljalleen hanki alkaa sulaa, tekee
tilaa kasvulle
Hangen alta paljastuu multainen maa
Maa on muokkaamaton, unohdettu
lämpäre
Syrjäineen maa tarjoaa kuitenkin
paikan kasvaa
Paikka on syrjäinen ja yksinäinen
Satunnaiset kulkijat tallaavat ja
potkivat multaa
Sade piiskaa ja kura roiskuu
Voiko siinä maaperässä mikään kasvaa
Kevään edetessä auringonsäteet
porautuvat yhä syvemmälle
Pian mustan mullan keskeltä
nouseekin jotain hentoa vihreää
Pari kulkijaa tallaa verson takaisin
maan sisään
Sateen ja säteiden rohkaisemana
verso uskaltautuu uudelleen esiin
Matka kohti valoa ja kirkkautta
jatkuu
Kasvu vaatii vettä, ravinteita,
valoa ja lämpöä
Viereisessä kukkapenkissä on
hoidettuja, tuettuja ja lannoitettuja kasveja
Hoidettujen kasvu näyttää
helpommalta
Hoidettujen varteen ilmestyy
nopeasti kukka
Pienellä hoitamattomalla
lämpäreellä, verso jatkaa kasvuaan
Verso ihailee kukkapenkin kukkia,
kadehtii helppoutta
Ujona kuitenkin alkaa kasvaa hento
varsi
Varsi pitenee ja vahvenee
Pian multaiseen maahan ilmestyy
toinen varsi
Yhdessä jatketaan kasvua
Välistä tulee vettä, tuulta ja rapaa
Sinnikkäästi jatketaan kasvua,
yhdessä tukien
Aurinkoisena kauniina aamuna puhkeaa
kukka
Aamukaste saa kukan hehkumaan
Viereinen varsi ihastelee
Valmis kukka
Pienen kasvin suuri unelma
-Saila 2013-
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
KASA KALSAREITA
Meillä oli
viime viikolla kotiviikko pienen vesirokkopotilaan kanssa. Oli aikaa ajatuksille.
Naiseus- ja parisuhdeteemaa mm pohdiskelin. Sitä miten me naiset muutumme äidiksi
tullessa, miten parisuhteemme muuttuu. Kuinka paljon ehdimme, jaksamme ja haluamme
huolehtia itsestämme ja parisuhteestamme. Mitkä ovat meidän odotuksemme,
puolisomme odotukset ja kuinka ne kohtaavat. Kaiken kiireen ja muutoksen keskellä,
jaksammeko huomioida vielä itsemme ja meidät. Mitä muutoksia me naiset kohtaamme,
mitä muutoksia miehemme kohtaa ja ymmärrämmekö toisiamme. Parisuhdetta ei
kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä, ainakaan minusta. Entä jos perheessä
on kriisejä ja mielenterveysongelmia, tämä luo omat haasteensa.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
ILLALLINEN
Sukellus
keittiö maailmaan. Mieheni on kokki ja minun tulee aika harvoin laitettua ruokaa,
varsinkaan mitään parempaa. Teen kyllä kohtalaisen sujuvasti jotain simppeliä arkiruokaa,
tai ostan valmista, kun mies ei ole kotona kokkaamassa. Paremman- tai viikonloppuruoanvalmistus
on lähinnä mieheni työtä, toki toimin tarvittaessa apukokkina ja tiskarina.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
TYÖHAKEMUS
Kun oli
aikansa ollut lasten kanssa kotona, mietti mihin enää kelpaa. Onneksi pääsin
töihin kaksi vuotta sitten ja edelleen siellä työelämässä. Kotiäitiys se vasta
antaa taitoja, opettaa ja kasvattaa…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)