BLOGIHAASTE 2

Tässä vuoden viimeiset tekstit. Eli minun ja veljeni toinen blogihaaste, ideana on, että kuun alussa molemmat antavat yhden sanan ja näistä sanoista molemmat kirjoittaa tekstit. Yhteensä kaksi sanaa ja neljä tekstiä, ja tekstien julkaisu kuukauden viimeisenä päivänä. Tässä kuussa sanat olivat MUUTOS ja HIIHTORETKI. Veljeni tekstit löytyvät täältä http://elamastakirjoittamiseen.blogspot.fi/2012/12/sanahaaste-ii.html ja minun alhaalta.

ITKU HERKÄSSÄ

RASKAANAKIN VOI OLLA HEHKEÄ

JOULUKUUSI

METSÄNVÄEN JOULU

Lumihiutaleet leijailevat maahan hiljalleen kuin höyhenet

Maa peittyy valkoiseen hattaraan, muokaten maiseman muotoja

Metsässä on hiljaista ja ilta pimenee

Lähimökin piipusta tupruaa savua ja ikkunoissa tuikkii valoa

Rauhallista ja kaunista, maisemaa piirtyy taivaanrantaan 

ÄITIYTTÄNI

Mikä siinä onkaan, että äitiys ja vanhemmuus on jonkinlainen myytti, jotain jota verrataan, arvostellaan ja suoritetaankin. Ei aina vaan osata olla ja mennä tunteiden viemänä, luottaen siihen että itse vanhempana tiedämme mikä on meille ja lapsillemme on parasta. Jokainen lapsi ja perhe ovat oma persoonansa ja yksilönsä. Jokaisella perheellä on oma historiansa ja varmasti omat ongelmansa. Silti helposti ajattelemme, että noilla on noin helppoa. Ehkä siinä kohtaa voikin olla helppoa mikä meillä on hankalaa. Mutta varmasti jokaisella perheellä on omat haasteensa.

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA -ELÄMÄÄ SYÖMISHÄIRIÖN KANSSA

Olen aika vähän kirjoittanut omasta syömishäiriöstäni, tosin nyt olen käsitellyt aihetta kirjoittamalla ja sarjakuvin. Nyt haluan jakaa aidon pätkän omaa syömishäiriö tarinaani. Ehkä tämä on se aihe ja kohta elämässäni jota olen hävennyt. En koe hävenneeni synnytyksen jälkeistä masennustani tai uupumustani, mutta syömishäiriötäni kyllä. Luulen häpeän johtuvan siitä, etten itsekkään tunnistanut tai ymmärtänyt olevani sairas, minulle tuntui vain tapahtuvan jotain omituista. Syömishäiriöni puhkesi ensimmäisen kerran ollessani 18-vuotias ja tämän jälkeen useampaan kertaan.

SYÖMISHÄIRIÖTÄ PUOLISON SILMIN

IDENTITEETTIKRIISI

SYNNYTYSMASENNUS VIE MUISTIN

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA – SYÖMISHÄIRIÖSTÄ

Syksyn aikana toimiessani kokemusasiantuntijana erilaisissa tehtävissä minulta on paljon kyselty syömishäiriöstäni, selkeästi aiempaa enemmän. Olen aikani pyöritellyt teemaa päässäni ja miettinyt mitä ja miten kirjoittaisin siitä, en missään nimessä halua mitään ohjetta kirjoittaa, miten laihtuu parhaiten. Koen aiheen vaikeaksi kirjoittaa, kokemuksesta kirjoittaminen antaa kuitenkin toivottavasti vertaistukea ja lisää ihmisten ymmärrystä sairautta kohtaa. Olen viime päivinä piirtänyt aiheesta monta sarjakuvaa, joka onkin ollut mielenkiintoinen tapa sukeltaa aiheeseen. Voisin verrata syömishäiriötä riippuvuuteen sekä tunteiden hallintaan. Syömishäiriössäni tulin ikään kuin riippuvaiseksi siitä nälän ja painon laskun tunteesta. Samalla tämä tunteen ja kehonhallinta loi tunteen, että voin itse vaikuttaa olooni, hallita tunteitani. Toiset oireilevat juomalla, toiset stressillä ja minä itseäni sekä vartaloani kiduttamalla olemalla syömättä.

SOPIVASTI LAIHA 1

 

TATTOOTA

Meidän perheellä on kai hieman omituinenkin tapa tehdä melkein aina ja kaikki yhdessä, lapsemme ovatkin nähneet ja kokeneet kaikenlaista. Joskus on suuresti hämmästelty tapaamme kuljettaa lapsia mukanamme esim. tatuoijalle. Toisaalta jos sukulaiset ja hoitoapu asuu 300–500 km päässä ei monesti ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa kaikkeen lapset mukaan. Monesti vaihdamme myös lennosta kun toisen kuva on saatu valmiiksi. Joululahja kuvaa odotellessa mieleeni tuli hauska sarjakuva…

BLOGIHAASTE

Vajaa vuosi sitten innostuin blogin kirjoittamisesta, kun olin puolisen vuotta lukenut veljeni Magnuksen blogia. Nykyisin luemme ja kommentoimme ahkeraan toinen toisemme tekstejä. Opin häneltä suunnattomasti. Omat tekstini liittyvät lähes yksinomaan masennukseeni, uupumukseeni ja syömishäiriööni. Veljeni kirjoittaa monipuolisesti eri tyyleillä sekä aiheista. Ehdotin veljelleni blogihaastetta, lähinnä siksi että oma kirjoittamiseni monipuolistuisi, ehkä. Ideana siis että, kumpikin antaa kuun ensimmäisenä päivänä sanan. Eli yhteensä meillä on kaksi sanaa, josta molempien pitää kirjoittaa, omasta ja toisen antamasta sanasta. Kaksi sanaa, neljä tekstiä, mielenkiintoista. Tekstit julkaistaan kuun viimeisenä päivänä ja katsotaan mitä on syntynyt. Tyyli on vapaa, kunhan jonkinlainen teksti syntyy. Tämä on ensimmäinen kuukausi, sanat ovat tuho ja sateenkaari. Tuho on veljeni antama sana ja sateenkaari minun. Tässä ovat minun tekstini, novelli ja runo. Veljeni tekstit löytyvät täältä http://elamastakirjoittamiseen.blogspot.fi/2012/11/sanahaaste.html

VIRTUAALITUKEA

Alkaa tuntua siltä, että sarjakuvien piirtämisestä alkaa tulla positiivinen ”riippuvuus”. Tässä siis ehdottomasti kuukauden viimeinen sarjakuva. Muutenkin tässä kuussa on tullut tuotettua paljon tekstiä, valokuvia ja piirustuksia. Kirjoittelen mm Helmi ry:n Helmi lehteen http://www.mielenterveyshelmi.fi/?lehti ,  ja sitäkin olen tässä marraskuussa puuhaillut.

PERHEENLISÄYSTÄ

Perheemme kasvoi hiljattain energisellä brasilianterrierillä. Koira on tuonut super paljon iloa ja lämpöä koko perheellemme. Tietysti pennun kasvatuksessa on omat haasteensa ja vastuunsa, koimme kuitenkin että nyt on sopiva koiran hankinnan hetki. Koira on lenkkikaverina aikuisille ja koko perheen metsäretkillä, leikkikaverina lapsille ja unikaverinakin toimiin lapsilla ja aikuisilla. Omassa lapsuuden perheessäni on aina ollut koira tai koiria, samoin veljellä ja sisarellani on koirat, koiraihmisiä siis. Kun lapset ovat vähän isompia, on tilaa uudelle perheenjäsenelle. Joinakin aamuina kuuden aikaan kadulla kakkoja pussiin noukkiessa tai yöllä haukuntaan herätessä miettii tietysti, onko tämä hauskaa. Mutta kyllä sen taas unohtaa kun koira hipsuttelee illalla varmistamaan, että lapset nukkuvat turvallisesti sängyissään tai järsii onnellisena luutaan jaloissani kun kirjoittelen yksin koneellani.

PIDÄ KÄDESTÄ KII

ISÄKIN KAIPAA LEPOA

Niin monesti törmää oletukseen, että synnytyksen jälkeinen masennus on vain äidin ”ongelma”. Totuushan on se, että koko perhe kärsii, kokee ja elää masennuksen kanssa, se ei millään voi olla vaikuttamatta mieheen ja lapsiin. Miten se vaikuttaa, onkin ihan toinen juttu. Onnisen perheen sarjakuviin pyrin tuomaan esiin myös muiden perheen jäsenten elämää ja kokemaa, mahdollisesti muidenkin läheisten. Mies uurastaa päivän töissä, on huolissaan perheestään, eikä yhtään tiedä mitä kotona odottaa. Isäkin kaipaa välistä lepoa.

 

LAPSET NÄKEE KAIKEN

LEMMENPESÄ

PERHE ONNINEN – TARINA ALKAA

Olen hurahtanut, ainakin hetkellisesti, sarjakuvien piirtämiseen. Mieheni osti minulle viime viikolla kunnon tussit, aiemmin olen lainannut ja tuhlannut kaikki lasten mustat tussit, ja nyt kuvia tupsahtelee koko ajan. Onnisten perheen elämässä on mukana myös värit. Onnisen perhe on ihan tavallinen suomalainen perhe, jolle sattuu ja tapahtuu aivan kuin kaikille muillekin. Aiemmin olen käsitellyt blogissani tunteitani ja kokemuksiani valokuvin ja kirjoittamalla. Katsotaan mitä tapahtuu kun mukaan astuvat sarjakuvat. Joitakin äitiyteen liittyviä sarjakuvia olen jo julkaissutkin. Sarjakuvan kautta pyrin tuomaan esiin ja käsittelemään myös niitä positiivisia ja onnellisia asioita. Useinhan nämä jäävät taka-alalle kun perheessä on rankkoja kokemuksia vaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, uupumuksesta ja syömishäiriöstä. Toisaalta haluan tuoda esiin myös niitä muiden perheenjäsenten näkemyksiä siltä osin kun pystyn.

ÄITIYTTÄ ISÄN SILMIN

Huomisen isänpäivän kunniaksi isien näkökulmaa, mahdollisesti voisi olla tällaista. Mahtavaa isänpäivää kaikki isät ja perheet!

SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Jotain mitä voi tapahtua. Humoristista muistelua heille jotka ovat synnyttänee tai olleet mukana tukena. Tiedoksi heille jota eivät ole synnyttäneet tai olleet
mukana.

ÄITI JA VAUVA

Kun alkaa potuttaa, pitää tehdä jotain kivaa. Minulle se monesti tarkoittaa sitä, että pitää luoda jotain. Näin huolehdin itsestäni. Ja elämässähän joskus potuttaa, isot tai pienet asiat. Potutukseen ja moneen muuhunkin auttaa huumori. Pikkusisareni sanoi joskus, että minua auttoi toipumisessa kyky nauraa itselleni. Pienellä huumorilla käsittelen tänään kokemaani.

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA – KESKENERÄINEN KULKIJA MATKALLAAN

Voimmeko itse vaikuttaa ketä me olemme, mihin me kuljemme. Vaikeuksien, ongelmien ja surujen kohdatessa helposti syyttää muita ja ympäröivää maailmaa. Hukkuu vihaan ja katkeruuteen, miksi minulle kävi näin, miksi minua kohdellaan näin. Voimmeko kuitenkin itse tarttua ohjaksiin ja ohjata elämäämme toiseen suuntaa. Hyväksyä tietyt tosiasiat, muuttaa itsessämme se mikä pystytään, muuttaa omaa asennettamme. Joskus voi olla paikalla tehdä myös radikaaleja muutoksi, hypätä tuntemattomaan, pelottavaankin. Sieltä ehkä voi löytää ihan toisenlaisen totuuden ja elämän. Joskus sen onnen voi löytää todella yllättävästäkin paikasta. Pienikin muutos voi toisinaan olla suuri, aina sei tarvita niitä suuria hyppyjä. On uskallettava kuunnella sydäntään. Joissakin tilanteissa on myös kuunneltava järkeään, ettei haavoitu.

MAITOA RINNOISSA

KUOPUKSEMME

Äiti ja lapset flunssassa, äiti jaksaisi nukkua koko päivän, lapset eivät. Kuopuksemme täyttää tällä viikolla viisi vuotta. Hänen kanssaan keksin tänään työstää runoa sairaspäivän ratoksi. Tämmöinen meiltä syntyi:

KOHTI SYKSYÄ

Töppöseni kuljettaa

eteen taakse elämää

kohti syksyistä vaahteraa

Katseeni kuljettaa

kirkkaasta pimeään katua

kohti sateista asfalttia

 

EPÄTODELLINEN MINÄKUVA

Kun sairaus sekoittaa mielen

Saa näyttämään rumalta

Saa tuntemaan itsensä huonoksi

Kun kohtaa toipumista

Saa silmät totuudelle

Saa hiljalleen itsetunnon takaisi

Kun saa käsiinsä toipumisen kauneuden

Saa nähdä todellisen totuuden

Saa tuntea itsensä kauniiksi ja upeaksi

-Saila 2012-

ÄIDIN PIENET TUNTOSARVET

Tämä runo syntyi elämästä ja sen menosta, lasteni kanssa käymästä vuorovaikutuksesta ja ihmeellisestä maailmasta. Minun sisäinen pieni tyttö nauttii saadessaan piirtää, maalata ja askarrelle lasteni kanssa. Eilen piirsin nelivuotiaani kanssa sarjakuvaa ja poika oivalsi sen heti. ”Ensin on päivällä pahamieli, sitten on tuskainen ja illalla hyvämieli”. Jokunen aika sitten maalasimme lasten kanssa yhdessä, seitsemänvuotiaani maalasi tunnemittarin. Tunnemittarissa keltainen oli tosi hyvä mieli ja mitä tummempaan menee sitä kurjempi mieli on. Erittäin nerokas oivallus minusta!! Ei ehkä oikeaoppista tunteisiin tutustumista mutta mahtavaa kokemusta käsitellä omien lasten kanssa vaikeaa asiaa, tunteita. Tässä runoni ja sarjakuvani. Mahtavassa onnen tunteessa tätä kirjoittelen.

PELKOA JA POLITIIKKAA

Kun sisällä velloo suunnaton määrä tunteita, joiden pelkää karkaavan hallinnasta. Kuinka yhteen pieneen ihmiseen, yhteen äitiin mahtuukaan se määrä oloja ja tunteita. Ylitseni ja lävitseni vyöryi kiukkua, raivoa, tuskaa, vihaa, katkeruutta, huolta, ahdistusta, pelkoa, hätää, paniikkia ja avuttomuutta.  En tiedä mihin olisin ne kaikki tunteet laittanut, kuinka olisin niitä kaikkia voinut jotenkin käsitellä, kenties lieventää. Tunteiden vyöry oli totaalisen valtaisi. Tunsin tukehtuvani tunteisiini. Olen täysin ymmällä mistä kaikki tunteet vyöryvät, mitä se tarkoittaa, miksi ne pelottavat minua. Pelkäsin niin, että yritin vetäytyä kippuralle, laittaa silmät ja korvat kiinni, jotten aistisi niitä. Tämä ei kuitenkaan auttanut yhtään, tunteet olivat minussa. Minä todella pelkäsin, etten ehkä pysty hallitsemaan niitä. Pelkäsin tunteiden ottavan vallan, sekoittavan minut, ajavan minut tekemään jotain päätöntä.

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA – MATKALLANI

Poisti toi viime viikolla komean todistuksen, Saila Turkka on suorittanut Mielen avain – hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuksen. Koulutus antoi osallistujalle valmiuksia toimia erilaisissa kokemusasiantuntija tehtävissä mielenterveys- ja päihdetyönkentällä! Voisin katsoa, että matkani kokemusasiantuntijaksi on kestänyt vuodesta 2007 ja nyt on saavutettu yksi etappi elämässä. Viisi vuotta kuulostaa aika pitkältä ajalta ja onkin sitä, mutta on ollut täynnä kasvua, kehitystä ja ennen kaikkea itsetutkiskelu ja itsensä rakentamista. Kasvun voidaan katsoa huipentuneen kokemusasiantuntuja koulutukseen, joka auttoi jäsentämään sitä mitä todella haluaa jakaa ja mitä haluaa tehdä. Matkani tietysti jatkuu, mutta välistä täytyy pysähtyä välietapeille, pysähtyä ja katsoa saavutuksiaan! Ehkä kasvunmatka alkaa jo lapsuudesta, ensimmäisestä parkaisusta, mutta lähdetään kuitenkin matkaan sieltä vuodesta 2007…

LUONNON VÄREJÄ

Kun energiatasot ovat alhaalla ja stressitasot ylhäällä, täytyy ottaa tilaa ja aikaa. Tilaa ja aikaa itselleen. Olen viime viikkoina tehnyt muutamia energia kävelyitä yksin sekä yhdessä lasten kanssa, syksyisessä kauniissa metsässä. Syksyinen raikas sää puhdistaa ja virvoittaa kummasti. Luonnon kauneus ja väriloisto saa minut havahtumaan vaihtuvaan vuodenaikaan. Samalla luonto muistuttaa jälleen kerran omasta kauneudestaan, ihmeellisyydestään ja ainutlaatuisuudestaan. Kuinka usein vain kuljemme ohi näkemättä sitä kauneutta, joka meille vielä ihan ilmaiseksi tarjotaan. Vuodenkierron mukaan vaihtuvilla teemoilla. Kyllä Suomen luonto on todella kaunis kun pysähtyy katsomaan.

OLOJA

Istuu vain ja tuijottaa

Olo on sisältä hyvin, hyvin hento

Olen hauras ja haavoittuva

Olemus pääsee karkuun vartalosta, tarttuu vain hivenen kiinni varpaan päästä

Pää kaipaisi irti ottamista, kaiken kuonan kaatamista roskakoppaan

Käsin kosketeltavaa väsymystä

Keskittyminen muualla, ei paikalla

Jännitystä kuin hyökyaaltoja

Täysin jumissa

Hiljaa istumista, olojen selvittämistä

Tätä minä en valinnut, tämän minä sain

-Saila 2012-

 

SILLALLA

 Kaunis ja koristeellinen tai ruma ja karu, monia siltoja matkalla

Katsoja näkee oman totuuden

Eilen erilainen, tänään toisenlainen, huomenna muunlainen

Silta, yhdistävä ja erottava

Ennen niin tuttu ja turvallinen, yhdistävä

Huomenna pelottava ja erottava, täytyy valita puolensa

Kumman suunnan valitsee, vai pudottautuuko alas

Hyppy tuntemattomaan vai takaisin tuttuun ja turvalliseen

Luovutanko, pudottaudunko kokonaan sillalta

Vaikka tuttu ja turvallinen olisi hieman tuskaisa, tietäisi mitä löytää

Uuteen tuntemattomaan, epävarmaan ja jännittävään, mahdollisuuteen jota ei tunne ollenkaan

Kun on sairas, ei uskalla hypätä uuteen, ottaa riskejä

Kun on sairas, ei osaa tehdä edes päätöksiä, ei pysty valitsemaan, ei luota itseensä

PALJAS

Milloin ihminen on heikoimmillaan? Mahdollisesti silloin kun heitetään ihmisjoukon keskelle alasti? Paljaana, kykenemättä suojautumaan tai piiloutumaan mihinkään. Täysin toisten armoilla. Tekee mieli käpertyä kippuraan, jos saisi edes hivenen suojaa katseilta, kylmyydeltä ja kivulta. Tekee mieli piiloutua ja kadota olemasta. Itsevarmuus täysin hukassa, häpeän tunnetta omasta itsestään. Täysin suojaamaton, jolloin kaikki iskut ja lyönnit tuntuvat lujemmilta, kuin jos olisi edes joku vaate suojana. Tältä masentuneestakin voi tuntua, kokemukselta vailla minkäänlaista suojaa maailman pahuudelta, omalta olotilaltaan, surulta ja tuskalta…

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA

Äidin omaa aikaa, kuppi lempi teetä, napista kuuluu menneiden vuosien kotimaisia. Aikaa pohtia ja ajatella, aikaa kirjoittaa rauhassa. Aikaa jäsennellä ajatusvirtaansa päästä sormiin, sormista edelleen näppäimiin ja tietokoneen ruudulle, lopulta ehkä blogiin. Tämä on yksi tapani purkaa tunteita ja fiiliksiä, sekä tutkaille itseäni. Nyt pohdin ja kirjoittelen omasta kokemusasiantuntijuudestani, mitä se minulle merkitsee.

MEREN SYLI

Tyttö kävelee meren rantaan
Tuuli hivelee kasvoja
Katse kulkee meren tyrskyihin
Miettii, miltä tuntuisi hypätä meren syleilyyn
Olisiko se lämmin syli
Olisiko se synkkä syvyys
Valoisa ja rauhoittava
Pimeä ja pelottava
Toisiko meren syli helpotuksen
Lisäisikö loputon meri tuskaa
Vilkaisee vielä merelle
Siirtää tuulen lennättämän hiussuortuvan kasvoiltaan
Jatkaa kävelyään
-Saila 2012-

AHDISTUS

Kun on käynyt läpi synnytyksen jälkeisen masennuksen ja uupumuksen, saa eri elon vaiheet pintaan menneitä tunteita ja kokemuksia. Asioiden käsittely vie aikaa, paljon aikaa. Oma äitiys muistuttaa kauniisti ja rumasti menneistä peikoista. Näistä ajatuksista syntyi:

KOLMENKYMPIN KRIISI

En ole oikein koskaan uskonut kolmenkympin kriisiin tai vähintäänkin ihmetellyt mitä kummaa se oikein tarkoittaa. Ihan huuhaata koko juttu! No tällä viikolla tulee täyteen 30- vuotta ja täytyy kyllä tunnustaa, että jonkinmoista kriisiä pukkaa! Tilanteeseen tuo omaa herkkyyttään myös se, että muutaman viikon päästä esikoinen aloittaa koulun. Valtava tunne myräkkä siis hyökymässä ylitseni, kuinka pieni lapseni selviää yksin suuressa maailmassa (äitinä on lupa vähän ylidramatisoida) ja onko minusta tulossa muka aikuinen. Vieläkö voi kutsua itseään tytöksi 30 -vuotiaana? Olenko muka jo niin vanha ja onko lapseni jo muka niin iso että menee kouluun?

ELÄMISEN ONNEA

Siitä kokemuksesta kun elon riemu on hukassa, siihen hetkeen kun kaikki on taas kaunista.

Käärme luikertelee paratiisiin

Ehkei paratiisiin, onnelaan kuitenkin

Usva alkaa täyttää huonetta, valtaa tilaa

Huivi kuristaa kaulaa

Jokin lyö palan kurkkuun

Väsyttää, muisti pätkii

Kiukuttaa, turhauttaa

Ahdistaa, ei sovi muottiin

Pelkään murtuvani

Hymy katoaa, on poissa

Yhä useammin päätä hakkaa sisältäpäin harmaisiin haalareihin sonnustautuneen miehet, lekalla.

-Saila 2012-

KESÄ

Kesä ja kärpäset, kaiken pitäisi olla kaunista. Elämäni rankimmat hetket sijoittuvat neljän vuoden takaiseen kesään. Silloin koin synkimmät, rajuimmat, tuskaisimmat hetket ja sen syvimmän pohjakosketukseni. Pidän todella kesästä, silti väistämättä mieleen hiipi ajatus siitä voiko tuo kesä palata ja ilmestyä mustana möykky mörkönä elämääni. Möykky joka vei kauneuden kesästä, tukki nenäni tuoksuilta ja laski varjon päälleni niin, etten tuntenut lainkaan kesän lämpöä.

MENNEIDEN TUNNETTA ESIIN

Siivoilin tässä kesäloman kunniaksi pöytääni ja paperikasojani. Pinoista löysin vihkon johon olen kirjoittanut ajatuksiani viime talvena, ollessani mukana teatterityöpajassa, joka käsitteli synnytyksen jälkeistä masennusta ja vanhemmuutta ylipäänsä. Työpaja nosti esiin valtavasti menneitä muistoja ja kokemuksia. Menneiden tunnetta esiin. Ihana tunne kun sen voi kertoa.

Se puristava tunne sisällä

Kuolettava kokemus

Kokemus joka murskaa sisimpääni

Loputon kipu ja tuska

Viimeinenkin valo hukkuu pimeään

Miten sieltä eteenpäin

-Saila 2012-

KOHTAAMINEN

Tällä viikolla tuli kuluneeksi puoli vuotta ensimmäisestä blogi julkaisustani. Kirjoittaminen on ollut todella antoisa harrastus ja kaikkiaan takana mielenkiintoinen puoli vuotta. Kirjoittamista olen harrastanut enemmän tai vähemmän aina.  Kirjoittaminen on tapani käsitellä asioita, valokuvien käyttö tuo itselleni monipuolisuutta asioiden käsittelyyn. Alkujaan innoituksen blogin kirjoittamiseen sain kun olin seurannut veljeni blogia vajaan puoli vuotta. Toisaalta halusin myös jatkoa kadonneelle facebook ryhmälleni - Oman elämänsä prinsessa. Puolen vuoden kunniaksi haluan kertoa eräästä kohtaamisesta elävästä elämästä. Niin monesti kun olen kyseenalaistanut ja ihmetellyt hoitojärjestelmää, täytyy sitä vuorostaan kehua.

TYTTÖJEN ELÄMÄÄ

Sukkahousut jalkaan, uusi päivä alkaa
Heippa ja soitellaan
Tytöt tahtoo pitää hauskaa (hauskaa)
Eikä sitä peittele

(Alatalo, Rinne)

Mikko Alatalon, Tytöt tahtoo pitää hauskaa laulussa, on jotain ihanaa keveyttä ja huolettomuutta. Laulu kertoo loistavasti tyttönä olemisen tärkeydestä ja ihanuudesta sekä tyttöjen välisestä yhteydestä,jota monesti vain tytöt ymmärtävät. Ihanaa tyttönä olemista.

ETSIMÄSSÄ

Vanhoja tekstejä, uusia kuvia...

ETSIN

Totuutta etsimässä.

Miksi näen kaiken niin toisin.

Olenko liian erilainen.

 Tuntuu pahalta.

Aivan kun en kuuluisi joukkoon.

Kuulun jonnekin muualle.

Etäällä ja erillään muista.

Yksinäinen sielu, musta lammas.

Vaellan, etsin totuutta.

Etsin paikkaa sopivaa.

Kotia sielulle.

Rauhaa mielelle.

Paikkaa totuudelle.

-2009-

”HÖTTÖINEN OLO”

Paluu menneeseen, sukellan taas muistoihin. Takaisin niihin hetkiin kun istuin neuvolassa vauvamahani kanssa. Palaan niihin moniin koettuihin hoitokontakteihin, eri hoitajiin, eri näkemyksiin. Kun odottaa toista lastaan, mielen täyttää epävarmuus yhtälailla kun ensimmäistäkin odottaessa. Olo oli todella höttöinen, järki tuntui seisovan, oli niin äärettömän pahamieli, oli kovin hauras. Jotain mystistä pahaa oloa, jota ei itse ymmärrä. Ei ymmärtänyt olevansa sairas.
 

Minulle on väitetty, neuvolassa tunnistetaan äitien masennus! Tunnistetaanko? Jos äiti ei itse ymmärrä mitä on tekeillä, mitä minulle tapahtuu. Huomataanko mitään jos ei itse osaa sanoa olevansa masentunut. Toki odottaessa mielialat voi heilahdella, voi olla pahoinvointia ja vellovaa oloa, ihan vain siitä syystä että on raskaana. Entä jos siinä on muutakin! Tai kuinka huomataan, tai pohditaanko olleenkaan isän hyvinvointia ja jaksamista? Perhe on kuitenkin kokonaisuus, ja lapsen hyvinvoinnin kannalta on tietenkin olennaisen tärkeää, että kaikki perheessä voi hyvin!

TYHJYYTTÄ / KEVEYTTÄ

Sisällä on niin paljon pahaa, mustia möykkyjä. Masennuksen ja uupumuksen tuomia mörköjä. Toisaalta sitä tyhjyyttä, kun ei ole mitään mistä saisi otteen, ei osaa mitään. On vaan hukassa ja tyhjä olo. Kun elämä tuntuu tyhjältä ja turhalta. Menneistä kokemuksia ja eheytymistä pohtien.

NE TÄRKEIMMÄT

Lapseni ja perheeni ovat määritelleet minut monella tapaa viime vuosia. Välistä hukkasin itseni ja sairastuin. Olin vain äiti, en osannut muuta. Kasvoin uudelleen tytöksi, naiseksi, minuksi. Jokainen kuoppainen tai tasainen tie on tähän tarvittu ja ollut omalla tavallaan arvokas. Perheeni on elämäni. He jaksoivat minun kanssa ja kannattelivat eteenpäin. Arvokkaina ja aarteina.

LÄHEISET KANSSAMME

LÄHEISET KANSSAMME

Mitä läheiset kokevat kanssamme.

Miten läheiset kulkevat vierellämme.

Miten läheiset jaksavat kanssamme.

Miten läheiset kokevat sairautemme.

Miten läheiset kärsivät oireistamme.

Miten läheiset tuntevat toipumisemme.

KAUNIS ÄITIYS

Näinä päivinä pohtii taas äitinä olemisen kauneutta kun viikko huipentuu äitienpäivään. Miettii äidin roolia. Miettii omaa äitiä, isoäitejä ja omaa äitiyttä. Tänä vuonna niin kauniin onnellista, ihanaa ja kevyttä äitiyttä. Ihanaa vaan nautiskella äitiyden roolista, upeaa olla kahden lapsen ÄITI. Olen halunnut niin kauan äidiksi kun vain muistan. Sitten kuin vauva syntyi, olin kummissani kun en rakastunut vauvaan heti ensi silmäyksellä, vaikka olinkin jostain lukenut että niin voisi käydä. Oli jotenkin omituista. Olinhan kantanut tuota ihanaa pikkuista sisälläni kuukausia, tuntenut iskut ja potkut vatsassa, silti ihan uusi kaveri.  Pian kuitenkin rakastuin, rakastuin ihan kokonaan ja täysillä. 

Seuraavaksi yllättikin arjen rankkuus ja yksinäisyys. Se ettei jaksa tai osaa, on ihan hukassa. Epäilys siitä onko minusta äidiksi, osaanko minä. Epävarmuuden syövereistä huolimatta tuli voimakas halu saada toinen ihana pikkuinen. Raskaus ajan odottaen tulevaa innokkaasti ja pelokkaasti. Kuinka osaan ja selviän kahden pienen kanssa. Myllerrystä ja voimakkaita tunteita laidasta toiseen. Vauva syntyi, rakastuin, arjesta selvittiin jotenkuten.

NUKU KULTA, NUKU!!

Et nuku sairaalassa, et nuku kotona

Ei tuttia, ei pulloa, pelkkää rintaa

Ei kelpaa isä, ei kelpaa täti, kelpaa vain äiti

Et nuku pinnasängyssä, et nuku kapalossa, nukut vain vieressä

Pelkäätkö pimeää, pelkäätkö yksin, pelkäätkö unta

Erottaako uni, kadottaako uni, pelottako uni

Heräät yhdesti, heräät kahdesti, heräät jo kahdennenkymmenennen kerran

Et nuku vauvana, et nuku taaperona, nukutko jo kouluiässä?

NÄKYMÄTÖN

Viime viikkojen aikana lööpeissä ja mediassa on ollut esillä päihde- ja mielenterveyshoitoon pääsyn vaikeus. Ihmiset menevät äärimmäisen huonoon kuntoon, ennen kuin heidän hätänsä kuullaan. Tietysti osa ei koskaan hakeudukaan hoitoon. Kun keskustelee mielenterveys- tai päihdekuntoutujan kanssa, keskustelu päätyy aika usein siihen kuinka hoitohenkilökunta ei kuule tai näe meitä. 

SAIRAS MIELI

SAIRAS MIELI

Mieleni oli sairas.

Sai minut tuntemaan ja kokemaan.

Ajattelemaan pahoja.

Vastustamaan todellisuutta.

Näkemään rumuutta ja harmautta.

Ei uskonut, ei toivonut.

MIKSI SATUTTAA ITSEÄÄN

Niin monesti olen pohtinut kuinka upeaa ja hyvin toimivaa vertaistuki voi olla, ainakin minulla. Tällä viikolla vertaistuen kautta esille nousi aihe itsensä satuttaminen, viiltäminen. Viiltämistä en ole harrastanut vuosiin, jossain vaiheessa keksin tilalle syömisestä kieltäytymisen ja itsensä rääkkäämisen kuntoilemalla. Tavallaan syömishäiriö toimii samalle tavalla itsensä satuttamisena, jotain jota voi hallita itse ja näkee tulokset. Jotain ihan ”hullua”. Itseni viiltämisestä en ole paljoakaan puhunut, en tiedä miksi. Se on vaan jäänyt, ei ole ollut kohtalotovereita, ketään kuka voisi vähääkään ymmärtää. Tällä viikolla löytyi vertaistukea asiaan ja aloin pohtia mennyttä viiltämistä. Pohtia miksi, vastausta en välttämättä tarvitse riittää pohdinta…

KUKA

MINÄ ITSE

Tässä sitä miettii ja rakentaa minuutta uudelleen.

Vai rakennanko itse itseni ensimmäistä kertaa nyt.

Olenko rakentunut muiden mielipiteiden vallassa.

Hukannut minuuteni.

Tullakseen täydeksi itseksi täytyy kai olla viisas.

Oppia toisilta, oppia itseltä, oppia elämältä.

Oppia tuntemaan, oppia kokemaan, oppia ymmärtämään.

Todella surullista ja raskasta.

Kaikki tuntuu hyvin epäreilulta.

Vaikka tiedän, ei elämä koskaan reilua olekaan.

Olen surullinen.

-2009-

ÄITIYDESTÄNI

Äitiydestäni vanhaa ja riipaisevaa tekstiä. Sieltä on noustu ja selvitty, vaikken noina hetkinä siihen uskonutkaan. En uskonut toipuvani ja pystyväni nauttimaan täysillä elämästäni ja äitiydestäni. Kamalia ajatuksia jotka vain tulivat päähäni, vaikken tahtonut. Ajatuksia jotka eivät menneet pois vaikka kuinka käskin!

ROMAHDUKSESTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olen ollut pari viime viikkoa mukana teatteri työpajassa jossa olemme käsitelleet synnytyksen jälkeistä masennusta ja vanhemmuutta teatterin keinoin eri harjoitteiden avulla. Tämä on ollut aivan mielettömän upea kokemus ja täysin uudenlainen minulle. Omaankin tarinaani on löytynyt tällaisen tutkiskelun kautta aivan uusia polkua. Jotain ihan upean koskettavaa ja rakentavaa. Se kohta kun voi nauraa itselleen, on itse asiassa mielettömän parantavaa. Kun synkistäkin kohdista nousee jotain kaunista.

TODELLISUUTTA

Menneitä kokemuksia pohtien…

TODELLISUUTTA

Äiti istuu ratikassa.

Tuijottaa mustaa maisemaa ikkunasta

Huokaa väsymystään.

Haaveilee hetken helpommasta.

Palaa takaisin todellisuuteen.

AJATUKSIA…

Paljon pyörii päässä ajatuksia ja oivalluksia, ihan uusiakin. Sitä kuvittelee jo niin moneen kertaan kolunneensa oman tarinansa läpi, oman masennus/uupumushistorian, ettei enää uutta löydy. Mutta niin sitä vaan yllättää itsensä, löytää ihan uutta ja oppii itsestään. Tilanne jossa pääsi näkemään itsensä ja kokemuksensa ikään kuin ulkopuolelta, näyttikin minulle paljon uutta. Mielenkiintoista ja kipeääkin, mutta tarinaa joka kannattaa ”kuunnella” kokonaan! Olla avoinna uudelle ja antaa tilaa itselle. Innostuneena odotan mitä kaikkea uutta löydänkään. Miten vaikeista, rankoista ja ahdistavista kokemuksista saankin ehkä rakennettua jotain, joka kantaa. Antaa mahdollisesti välineitä uusiin kokemuksiin ja vastoinkäymisiin.

TÄNÄÄN

TÄNÄÄN
Tänään kuljen edelleen.

Tänään kuljen onnea kantaen.

Suru ja ahdistu ovat antaneet tilaa onnelle.

VARJO

VARJO

Haluanko luopua siitä tutusta ja turvallisesta.

Tutusta ja turvallisesta joka kuitenkin satuttaa ja murskaa.

Haluanko luopua masennuksen tuomasta varjosta.

Varjo on synkkä ja haavoittaa minua.

Varjo joka seuraa ja kulkee kanssani minne kuljenkin.

Varjo joka määrittelee minut.

Varjo jonka taakse voin kuitenkin piiloutua.

Pärjäänkö ilman masennustani.

Uskallanko päästää irti.

Uskallanko hypätä onneen ja hyvään oloon.

Luotanko siihen, että se kantaa.

Kaikki uusi pelottaa, niin myös irrottautuminen masennuksesta.

Kaikkein eniten toivoo toipuvansa, silti irrottaminen pelottaa.

Siinä rajalla keikkuen, luotanko itseeni, kestänkö ilman varjon suojaa.

Hassua kuinka masennuksesta tulee niin iso osa minuutta, että luopuminen jännittää.

Varjo joka on kulkenut kanssani.

Halua vaihtaa varjon mustasta valkoiseen.

On valkoisen, puhtaan kauniin varjon aika.

Onnen aika.

Mustan masennuksen varjon heitän nurkkaan.

Otan valkoisen varjon käyttööni, luotan siihen.

-Saila 2012-

KEVÄTTÄ

Muutamina päivinä ulkona on paistanut aivan upea ja energinen aurinko! Kaunista, ei voi muuta sanoa. Kevät on aikaa, jolloin lumi ja jää pikku hiljaa sulavat ja tilalle herää luonto uuteen kukoistukseen. Kevät kuvaa hyvin toipumistani vaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja uupumuksesta. Joskus olen kuullut sanottavan, että kevät tulee seitsemillä kärryillä. 

Kevät aurinko lämmittää jo täysillä ja lumet sulaa kyydillä, sitten iskee takatalvi, ja kevään tulo ottaa takapakkia. Sama voi toistua joinakin keväinä moneen, moneen kertaan. Näinhän toipuminenkin tapahtuu. Uskot masennuksen jo helpottavan, pahan olon ja fyysisten oireiden olevan historiaa. Oireet ovat vähentyneet ja laimenneet pikkuhiljaa. Sitten taas kuin salama kirkkaalta taivaalta, oireet tulla rysähtävät uudelleen. Valtava pettymyksen ja epätoivon tunne. Oireet voivat tuntua jopa vaikeammilta palatessaan pitkän hyvän jakson jälkeen. Itselleni ainakin tuli rajuna pettymyksenä, kun oireet palasi tuskallisina hyvän jakson jälkeen. Tuskaa siitä mikä minussa on vikana, eikö tämä koskaan helpota, miksi se ei mene pois. Tunne valoi epäuskoa täydellisen parantumisen mahdollisuuteen. Tässä kohtaa minua helpotti kirjoittamani pitkät oirelistat sairauden ollessa vaikeimmillaan. Huomasin että edistystä on kuitenkin tapahtunut. Luotin kevään uuteen tulemiseen.

Pikku hiljaa takatalvet tulevat harvemmin ja ovat lyhempiä. Kevät saa vallan. Kevät sulattaa ahdistuksen, pelot, kivut ja surut. Lakaisee masennukseen ja uupumukseen tarvittavat lääkkeet syrjään kuin kadunlakaisukone keväällä hiekat. Antaa tilaa kyvylle oppia ja ymmärtää, kasvattaa uutta, kuten kasvit keväällä herää uuteen kukoistukseen. Minussa näkyi samalla tavalla tietyt vauriot, kuin keväällä näkyy lumen ja jään tuomat vauriot esimerkiksi rakennuksissa, kukkapenkeissä ja teissä. Näitä vaurioita on kuitenkin mahdollisuus korjata kun ne paljastuvat lumen ja jään alta, joka on estänyt kunnostus työn. Kevät antaa mahdollisuuden luoda uutta ja nähdä asiat uudessa valossa. Toki korjaustöitä tehdään edelleen ja huolletaan paikkoja, jotta kestäisin uuden lumen tulon ilman rikkoutumista. Masennuksesta ja uupumuksesta toipuminen vie monesti ajallisesti pidemmän ajan kuin yksi kevät ja voi vaatia useammankin kevään. 

Viime keväänä osasin nauttia ihan uudella tavalla äitienpäivästä. Todella koin juhlivani omaa äitiyttäni ja siinä onnistumista. Pysähdyin miettimään ja huomaamaan asian. Itsekkäästi ajattelin äitienpäivän minun juhla päivänä, en niinkään äitini tai isoäitieni juhlapäivänä. Tuntui niin mahtavalta voida hyvin ja olla onnellinen. Kokonainen eheä äiti, juuri sellaisena kuin itse haluan. Ilman koko aikaista puristavaa ahdistuksen tunnetta siitä olenko hyvä äiti. 

Olimme koko äitienpäivänpäivän retkeilemässä eväiden kanssa Seurasaaressa, vastaanottamassa ihanaa kevättä. Nauttien auringon lämmöstä ja tutkiskellen heräilevää luontoa. Mukana tärkeimmät mies ja lapset! Tämän kevään äitienpäivää odotellessa.

MAAILMAN KUVANI

Millainen on maailmani, millaiseksi sen haluan muokata.

Millaiseksi maalaan maailmankuvani.

Millaiseksi haluan maalata maailmankuvani.

Mistä riittää taitoa ja ymmärrystä oikeanlaisen kuvan maalaamiseen.

Oikeiden välineiden ja värien löytymin omaan maailmankuvaan voi toisinaan kestää.

Välillä maailmankuva muuttuu toisenlaiseksi, maalaamme kuvan päälle uudelleen.

Toisinaan voi tulla halua ja tarve puhdistaa yksi maalikerros pois, nähdä eilinen kuva uudelleen.

Voimme myös maalata aina uuden ja paremman kuvan, hioa ja muokata.

Maalatessamme pärjäämme välillä yksin, toisinaan tarvitsemme jonkun ojentamaan pensseliä ja

sekoittamaan värejä.

Meillä jokaisella on ”omamaailma”, kuva siitä.

Oma kuva siitä miltä maailma näyttää ja miten sen haluamme nähdä.

Oikeastaan meillä on kaksi maailmaa, sisäinen ja ulkoinen maailmankuva.

Kuva siitä mitä haluaisimme olla ja mitä olemme.

Millaisina haluamme nähdä itsemme ja toisemme.

Millaisina haluamme toisten meidät näkevän.

Kuinka paljon haluamme näyttää omaa sisäistä maailmankuvaamme.

Millaisessa maailmassa meidän olisi hyvä olla.

Toisinaan maailmankuvamme voi olla ruma ja suttuinen.

Toisinaan maailmankuvamme on kaunis ja täynnä hentoja vetoja lempeillä väreillä.

Värit ja sävyt vaihtuvat.

Toisinaan saattaa näyttää siltä kuin joku toinen maalaisi puolestamme kuvamme, tai ainakin tuo sinne omia sävyjään.

Kuinka voisi maalata oman täysin rehellisen maailmankuvansa, välittämättä toisten ajatuksista ja mielipiteistä.

Maalaisi kuvansa juuri omakseen.

Maailmankuvani olisi ihan vain minulle, ihan vain minun näköiseksi.

Kukaan ei voi nähdä meidän maailmankuvaamme, millaiseksi sitä maalaamme.

Miltä haluaisimme toisten näyttävän maailmankuvassamme.

Itse meidän on siitä kerrottava, värit ja sävyt, jos haluamme.

Voimme näyttää maailmankuvastamme osan tai kaiken.

Kuljetamme maailman kuvaamme mukanamme, muokkaamme sitä tarpeen mukaan.

Näytämme maailmankuvastamme vain sen mitä haluamme.

Kukaan muu ei sitä voi yhtä todellisena nähdä kuin me.

-Saila 2012-

TABU

TABU, HÄPEÄ, SALAISUUS

Mielen sairaus edelleen tabu suuri.

Mielen sairaus edelleen häpeä suuri.

Mielen sairaus edelleen salaisuus suuri.

Tämän kaiken olen nähnyt ja kokenut.

Tästä kaikesta olen kärsinyt.

Tämä kaikki saa minut surulliseksi.

Haluan puhua asiasta.

Haluan lisätä ihmisten ymmärrystä.

Haluan rikkoa tabun.

-2010-

HUUDAN APUA!

Minä pyydän apua, kukaan ei näe.

Minä huudan apua, kukaan ei kuule.

Minä vaadin apua, kukaan ei ymmärrä.

Yksin yhteiskunnan rattaissa.

Niihin rattaisiin kaatuu moni äiti.

Vaadin muutosta!

-Saila 2009-