Parempaa mieltä, parempaa terveyttä – mielenterveyttä

Ihania arjen oivalluksia. Kävimme viikonloppuna luistelemassa koko perhe, minä, mieheni ja ihanat 6- ja 8 -vuotiaat poikamme. Minä luistelin ensimmäistä kertaa noin 15 vuoteen?! En ainakaan muista luistelleeni ammattikouluaikaisten liikuntatuntien jälkeen. Lapset olivat tietenkin superinnoissaan, joten suuntasimme tänään uudelleen luistelemaan. Jäällä saimme kulumaan tunnin ja kentälle kävelyn, luistinten sitomisen kanssa, saimme nauttia raikkaasta pakkassäästä yhteensä pari tuntia. 

Treffeillä

Meille tuli mieheni kanssa yhdeksän aviovuotta täyteen kuluneella viikolla. Olimme hyvissä ajoin sopineet lastenhoitajan, varanneet ravintolasta pöydän ja hotellista huoneen. Saatoimme taas olla kaksin, tyttö ja poika yhdessä ja edelleen rakastuneet.

Lakkaa kiusaamasta

Olen kuullut aika monen ihmisen elämäntarinaa, aika monen päihde- ja mielenterveyskuntoutujan tarinaa. Näillä monilla kulkijoilla on samoja kokemuksia ja aivan erilaisia kokemuksia. Yksi asia toistuu monessa tarinassa, kiusaaminen. Näistä omista ja muiden kokemuksista syntyi runo:

Perhe Onninen, Tyttöjen ilta

Kaikki Perhe Onninen sarjakuvat ja hahmot löydät täältä.

Perhe Onninen, Syntymän ihme

Pitkän tauon jälkeen tartuin kyniin ja piirsin Perhe Onnista. Pari muutakin käsikirjoitusta on jo valmiina. Tänään kauppaan hakemaan uusia tusseja, kun sain taas piirtämiskipinää. 

Laihdutusta, dieettejä, liikuntaa ja trendejä

Käytiin eilen perheen kanssa elokuvissa ja syömässä. Samalla pyörähdettiin nopsaan Helsingin keskustan parissa ostoskeskuksessa ja alennusmyynti hulinassa. Aina yhtä paljon ihailen ja ihmettelen lähinnä vaatekauppojen antia. Välistä löytää mitä kummallisimpia virityksiä ja rehellisesti sanoen joskus en aina edes keksi miten jotain vaatetta käytetään. Ja tätä vaatetta ja asustetta on tarjolla paljon. Joista osa päätyy aika nopealla kierrolla kirpputoreille. Pysyykö näin trendikkäänä ja muodikkaana, kun ostaa ja kuluttaa? Näyttääkö siltä kuin kuuluukin?

Mitä tapahtuikaan vuonna 2013

Huomaan kuuluvani siihen ihmisryhmään, jotka eivät aina huomaa mitä kaikkea ovatkaan tehneet. Perinteistä suomalaista itsensä vähättelyä. Minä en osaa mitään, minä en pysty mihinkään, minä en uskalla mitään. Tai ainakaan itseään ei saa kehua ja kehumistahan on, jos kertoo saavutuksistaan. Jos kehuu itseään, heti joku kuvittelee, että on ylpistynyt. Joku voi tulla vaikka kateelliseksi.