BLOGIHAASTE

Vajaa vuosi sitten innostuin blogin kirjoittamisesta, kun olin puolisen vuotta lukenut veljeni Magnuksen blogia. Nykyisin luemme ja kommentoimme ahkeraan toinen toisemme tekstejä. Opin häneltä suunnattomasti. Omat tekstini liittyvät lähes yksinomaan masennukseeni, uupumukseeni ja syömishäiriööni. Veljeni kirjoittaa monipuolisesti eri tyyleillä sekä aiheista. Ehdotin veljelleni blogihaastetta, lähinnä siksi että oma kirjoittamiseni monipuolistuisi, ehkä. Ideana siis että, kumpikin antaa kuun ensimmäisenä päivänä sanan. Eli yhteensä meillä on kaksi sanaa, josta molempien pitää kirjoittaa, omasta ja toisen antamasta sanasta. Kaksi sanaa, neljä tekstiä, mielenkiintoista. Tekstit julkaistaan kuun viimeisenä päivänä ja katsotaan mitä on syntynyt. Tyyli on vapaa, kunhan jonkinlainen teksti syntyy. Tämä on ensimmäinen kuukausi, sanat ovat tuho ja sateenkaari. Tuho on veljeni antama sana ja sateenkaari minun. Tässä ovat minun tekstini, novelli ja runo. Veljeni tekstit löytyvät täältä http://elamastakirjoittamiseen.blogspot.fi/2012/11/sanahaaste.html

VIRTUAALITUKEA

Alkaa tuntua siltä, että sarjakuvien piirtämisestä alkaa tulla positiivinen ”riippuvuus”. Tässä siis ehdottomasti kuukauden viimeinen sarjakuva. Muutenkin tässä kuussa on tullut tuotettua paljon tekstiä, valokuvia ja piirustuksia. Kirjoittelen mm Helmi ry:n Helmi lehteen http://www.mielenterveyshelmi.fi/?lehti ,  ja sitäkin olen tässä marraskuussa puuhaillut.

PERHEENLISÄYSTÄ

Perheemme kasvoi hiljattain energisellä brasilianterrierillä. Koira on tuonut super paljon iloa ja lämpöä koko perheellemme. Tietysti pennun kasvatuksessa on omat haasteensa ja vastuunsa, koimme kuitenkin että nyt on sopiva koiran hankinnan hetki. Koira on lenkkikaverina aikuisille ja koko perheen metsäretkillä, leikkikaverina lapsille ja unikaverinakin toimiin lapsilla ja aikuisilla. Omassa lapsuuden perheessäni on aina ollut koira tai koiria, samoin veljellä ja sisarellani on koirat, koiraihmisiä siis. Kun lapset ovat vähän isompia, on tilaa uudelle perheenjäsenelle. Joinakin aamuina kuuden aikaan kadulla kakkoja pussiin noukkiessa tai yöllä haukuntaan herätessä miettii tietysti, onko tämä hauskaa. Mutta kyllä sen taas unohtaa kun koira hipsuttelee illalla varmistamaan, että lapset nukkuvat turvallisesti sängyissään tai järsii onnellisena luutaan jaloissani kun kirjoittelen yksin koneellani.

PIDÄ KÄDESTÄ KII

ISÄKIN KAIPAA LEPOA

Niin monesti törmää oletukseen, että synnytyksen jälkeinen masennus on vain äidin ”ongelma”. Totuushan on se, että koko perhe kärsii, kokee ja elää masennuksen kanssa, se ei millään voi olla vaikuttamatta mieheen ja lapsiin. Miten se vaikuttaa, onkin ihan toinen juttu. Onnisen perheen sarjakuviin pyrin tuomaan esiin myös muiden perheen jäsenten elämää ja kokemaa, mahdollisesti muidenkin läheisten. Mies uurastaa päivän töissä, on huolissaan perheestään, eikä yhtään tiedä mitä kotona odottaa. Isäkin kaipaa välistä lepoa.

 

LAPSET NÄKEE KAIKEN

LEMMENPESÄ

PERHE ONNINEN – TARINA ALKAA

Olen hurahtanut, ainakin hetkellisesti, sarjakuvien piirtämiseen. Mieheni osti minulle viime viikolla kunnon tussit, aiemmin olen lainannut ja tuhlannut kaikki lasten mustat tussit, ja nyt kuvia tupsahtelee koko ajan. Onnisten perheen elämässä on mukana myös värit. Onnisen perhe on ihan tavallinen suomalainen perhe, jolle sattuu ja tapahtuu aivan kuin kaikille muillekin. Aiemmin olen käsitellyt blogissani tunteitani ja kokemuksiani valokuvin ja kirjoittamalla. Katsotaan mitä tapahtuu kun mukaan astuvat sarjakuvat. Joitakin äitiyteen liittyviä sarjakuvia olen jo julkaissutkin. Sarjakuvan kautta pyrin tuomaan esiin ja käsittelemään myös niitä positiivisia ja onnellisia asioita. Useinhan nämä jäävät taka-alalle kun perheessä on rankkoja kokemuksia vaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, uupumuksesta ja syömishäiriöstä. Toisaalta haluan tuoda esiin myös niitä muiden perheenjäsenten näkemyksiä siltä osin kun pystyn.

ÄITIYTTÄ ISÄN SILMIN

Huomisen isänpäivän kunniaksi isien näkökulmaa, mahdollisesti voisi olla tällaista. Mahtavaa isänpäivää kaikki isät ja perheet!

SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Jotain mitä voi tapahtua. Humoristista muistelua heille jotka ovat synnyttänee tai olleet mukana tukena. Tiedoksi heille jota eivät ole synnyttäneet tai olleet
mukana.

ÄITI JA VAUVA

Kun alkaa potuttaa, pitää tehdä jotain kivaa. Minulle se monesti tarkoittaa sitä, että pitää luoda jotain. Näin huolehdin itsestäni. Ja elämässähän joskus potuttaa, isot tai pienet asiat. Potutukseen ja moneen muuhunkin auttaa huumori. Pikkusisareni sanoi joskus, että minua auttoi toipumisessa kyky nauraa itselleni. Pienellä huumorilla käsittelen tänään kokemaani.

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA – KESKENERÄINEN KULKIJA MATKALLAAN

Voimmeko itse vaikuttaa ketä me olemme, mihin me kuljemme. Vaikeuksien, ongelmien ja surujen kohdatessa helposti syyttää muita ja ympäröivää maailmaa. Hukkuu vihaan ja katkeruuteen, miksi minulle kävi näin, miksi minua kohdellaan näin. Voimmeko kuitenkin itse tarttua ohjaksiin ja ohjata elämäämme toiseen suuntaa. Hyväksyä tietyt tosiasiat, muuttaa itsessämme se mikä pystytään, muuttaa omaa asennettamme. Joskus voi olla paikalla tehdä myös radikaaleja muutoksi, hypätä tuntemattomaan, pelottavaankin. Sieltä ehkä voi löytää ihan toisenlaisen totuuden ja elämän. Joskus sen onnen voi löytää todella yllättävästäkin paikasta. Pienikin muutos voi toisinaan olla suuri, aina sei tarvita niitä suuria hyppyjä. On uskallettava kuunnella sydäntään. Joissakin tilanteissa on myös kuunneltava järkeään, ettei haavoitu.