Tänään liihottelen keittiössämme, siinä kaupungin
vuokra-asunnon, hyvin istuvissa siisteissä farkuissa, hyvin laskeutuvassa
paitapuserossa ja kauniisti laitetuissa kynsissä. Työpäivä on takana, lapset
tekevät läksyjä ja koko perhe on juuri syönyt yhteisen monipuolisen aterian.
Keskustelu on kevyttä ja huoletonta, kaikki on onnellista ja kaunista.
Aina näin ei ole ollut, ei näin kaunista ja onnellista. Reilu
kuusi vuotta sitten löntystin niissä iänikuisissa tuulihousuissa, kulahtaneessa
t-paidassa ja tukka paskaisena. Kaikkialla on likaista ja epäjärjestystä,
tiskipöydällä risteilee kuppeja joissa on homehtunutta ruokaa. Fiilis on
synkkä, painostava ja ahdistava. Mies on opiskellut päivän ja minä hoitanut
lapsia kotona. Ruoaksi valmistetaan viimeisillä rahoilla ostetut perunat ja
makkara. Vauva onneksi saa ravinnon rinnoistani, ei maksa mitään.