Mami kävi juhlimassa

On sanonta; ”rakkaalla lapsella on monta nimeä”. Toimiikohan se äiteihin? Lapseni kutsuvat minua milloin milläkin nimellä. Öisin kun lapset heräävät, yleensä kerran yössä molemmat, kuuluu; ”äitii, äitii”. Jossain vaiheessa esikoinen alkoi kutsua minua mammaksi. Ensin kauhistelin tätä mamma sanaa, koska se tuo minulle mieleen pyöreän, pehmoisen, valkoisen ja punaisessa esiliinassaan hääräävän Muumi mamman. Sittemmin olen tottunut tuohonkin nimeen. 

Joitakin muitakin nimiä tulee ja menee. Nyt uusin on mami. Tuohon liittyy jotain liikuttavan suloista. Varsinkin nuorempi poika käyttää tuota mamia, halutessaan jotain; ”jooko, mami”. Kyllä lapsilla, pian kuusi ja kahdeksan vuotta täyttävillä, on hauskoja oivalluksia. 

Kävin eilen ystävieni luona tupaantuliaisissa. Saamme huonosti järjestettyä lastenhoitajaa, joten menemme mieheni kanssa harvoin ulos. Juhlavalmisteluihin kuului vaatteet, hiukset, kynnet ja meikki. 

Päälleni laitoin kirpparilöydöistäni housut sekä topin, helppoa ja halpaa. Vilan valkoiset farkut ja Vero modan musta paljetein koristeltu toppi, maksoivat yhteensä 2 €. Suurin osa vaatekaappini sisällöstä on kirpputoreilta. Mieheni värjäsi hiukseni kuluneella viikolla. 

Vaihdoin hiusvärin punaisesta tummanruskeaan. En ole vuosiin värjännyt hiuksia, keväällä puhalsi muutoksen tuulet ja räväytin hiukseni punaisiksi. Nyt tuli halu taas vaihtaa väriä. Pari ensimmäistä vilausta peilistä, hiusten värjäyksen jälkeen, ihmettelin kuka tummatukka siellä on? Nyt olen kuitenkin tottunut ja tykästynyt uuteen väriin. 

Kynnet laitoin perjantai-iltana ja pilasin ne siivotessani lauantaiaamuna, joten ihan naturel kynnet. Seuraavaksi meikki. Olen nainen joka ei juuri koskaan ”tuhlaa” aikaansa meikkipussin äärellä. Esim. työkavereistani ei ole juuri kukaan nähnyt minua meikattuna. Meikkaan siis vain harvoina ja valittuina päivinä. Eli kun mami lähti juhliin, tuli myös meikattua. 

Ihanaa naisena olemista, laittaa itsensä ja keskittyä itseensä. Parasta antia illasta oli kuitenkin itse juhlista nauttiminen. Olen ollut ihan kovakin juhlimaan ennen lapsia, sen jälkeen luonnollisesti vähemmän. Sairastuttuani synnytyksen jälkeiseen, masennukseen, uupumukseen ja syömishäiriöön, juhlista, sosiaalisista tilanteista, väkijoukoista ja vieraista ihmisistä tulikin ahdistavia ja pelottavia. Aloin kokea sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja sain paniikkikohtauksia (jonka ymmärsin pitkän ajan jälkeen). 

Sain synnytysmasennus ja uupumus diagnoosin maaliskuussa 2008. Sen jälkeen en juuri osallistunut mihinkään juhliin tai illanistujaisiin. Seuraavana kesänä olin paikalla ainoastaan veljeni rippijuhlissa. En vain kyennyt. Olin liian ahdistunut, panikoin ja pelkäsin. Pelkäsin, etten kestä oloani ja murrun kesken kaiken, nolaan itseni ja pilaan muidenkin juhlan. Hälinä ja ihmisjoukossa liikkuminen sai minun todella levottomaksi. En ikään kuin kestänyt katsoa sitä, tilanne vilisi silmissäni, oli vaikea hengittääkin. Jossain vaiheessa en osannut olla rennosti kuin muutamien läheisteni kanssa. Heidän seurassaan pystyin luottamaan siihen, että kelpaan sellaisena kuin olen, voin itkeä tai nauraa, vaikka molempia yhtä aikaa. Ei tarvinnut esittää olevansa jotenkin parempikuntoisempi kuin oikeasti oli. Ei tarvinnut selitellä tai esittää mitään. 

Pikku hiljaa aloin osallistua juhliin, joko mieheni kanssa tai sisarieni, he toimivat ikään kuin esiliinoina ja turvanani. Tiesin, että on joku johon voin tarvittaessa luottaa ja turvautua. Vielä pitkilleen en oikeastaan nauttinut olostani juhlissa, osaltaan siihen vaikutti ikuinen väsymykseni ja epävarmuus itsestäni. Syömishäiriö sai aikaan sen, että minäkuva oli täysin vääristynyt ja hukassa. Koin olevani ruma ja lihava, ties mitä. Olin aina mielestäni epäsopivan näköinen ja käyttäydyin jotenkin oudosti, paljon ihan vaan omaa mielikuvitustani. Vähitellen aloin vähän jo pitämään juhlissa olosta, ainakin jos olin paikalla vain lyhyen ajan. 

Eilen ollessani juhlissa, tunsin itseni rentoutuneeksi, onnelliseksi ja hyväntuuliseksi. Vieraita ja tuttuja ihmisiä. Minä juhlin ilman esiliinaa ja silti viihdyin myöhään, juttelin ja nauroin. Vähän poikkeuksellista minulta, mutta oli erittäin piristävää ja mukavaa. Käyn aika harvoin ylipäänsä ulkona ja lähinnä yhdessä mieheni kanssa. On ihanaa herätä huomaamaan, ettei enää jännitä vaan odottaa juhlia. Itsensä laittaminen ei ole pakko, joka kuuluu asiaan, vaan jotain kivaa ja nautinnollista. Sitä ihanaa naiseutta. Sitä, että vaikka olen vaimo ja äiti, olen myös nainen. Osa kukkaan puhjenneesta naiseudesta on varmasti sitä itsevarmuutta. Enää ei toivo sulautuvansa juhlapaikan nurkkaan, vaan toivoo sädehtivänsä onnellista ja hyvinvoivaa naiseutta. 

Mami valmis juhliin <3