tiistai 20. tammikuuta 2015

Me kaikki olemme HUOLIssamme




Kun minulta kysytään titteliä vastaan kaikkein mieluiten äiti, vaimo, nainen. Ne ovat ne minun rakkaimmat ja tärkeimmät tittelini ja roolini. Olen tietysti paljon muutakin ja tittelin pitäisi kai olla aina jotenkin tilanteeseen sopiva. 

Yksi tittelini on kokemusasiantuntija. Kokemusta on mielenterveyspuolelta niin henkilökohtaisesti kuin omaisenkin roolista. Olen käynyt vajaan vuoden kokemusasiantuntijakoulutuksen ja työskennellyt kokemusasiantuntijana. Monesti kokemusasiantuntija roolissa olen törmännyt siihen kuinka ihmiset jaotellaan kokemusasiantuntijoiksi ja ammattilaisiksi. Raja on selkeä ja näkyvä, sitten nämä ihmiset haluttaisiin saada toimimaan yhdessä rintarinnan, yhdistetään kokemus ja ammattitaito. Mahtavaa.


Olen osaltani mukana HUOLI2015 kampanjassa, joka on avannut taas yhden kerran silmiäni. Ja opettanut omaa typeryyttäni. Kokemusasiantuntijuus on rakentanut ajattelemaan, että meillä kokijoilla on jotain suurta mullistavaa tietoa. Näin ehdottomasti onkin. Samalla kuitenkin on unohtunut totuus, että moni ammattilainenkin on kokemusasiantuntija, vaikka ei käytäkään kyseistä titteliä. Ammattilainenkin voi sairastua, ja heillä on ihan varmasti sairastuneita läheisiä, joiden matkaa he seuraavat ja tukevat. 

Aivan varmasti kokemusasiantuntijuus tuo lisää näkemystä ja kokemusta esim. mielenterveyshoidon kehittämiseen. Ei kuitenkaan pidä kuvitella ja unohtaa, etteikö ammattilaisetkin voi olla kokemusasiantuntijoita. He kaikki, me kaikki olemme ihmisiä, joista suurin osa haluaa vain hyvää toisilleen. Omalla parhaalla taidolla. 

HUOLI2015 blogissa on koskettavia tarinoita ammattilaisen näkökulmasta. Koko kampanja on lähtöisin heistä ammattilaisista. Ihan mahtavia ja upeita ihmisiä. Vaikka minua on kohdeltu huonosti ja epäasiallisesti mielenterveyshuollossa, yritän muistaa, ettei suinkaan kaikki. Ihminen vaan muistaa aina parhaiten kertoa eteenpäin ne negatiiviset kokemukset. 

Lopulta tärkeintä ei ole ollenkaan se kuka on mikin asiantuntija, vaan se kuinka kohtaamme toisemme. Kuinka kuulemme ja ymmärrämme. Ollaan ihmisiä toisillemme.


Lisää kampanjasta: 















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti