maanantai 26. tammikuuta 2015

Imelä rakkaus päivitys, avioliitto kymmenen vuotta



Meille tuli mieheni kanssa kymmenen aviovuotta täytteen 15.1.2015. Tätä suurta ja kaunista tapahtumaa juhlimme viime viikonloppuna. Tämä on kolmas kerta kun olemme kokonaisen yön ilman lapsia. Nyt laitoimme elämän risaiseksi ja olimme oikein kaksi yötä hotellissa. Kerrassaan outoa, ihmeellistä ja ihanaa, olla ihan vaan kaksin. Lapset ovat jo 7- ja 9- vuotiaat, eli ihan jokunen yö on mennyt ”ei kaksin”.
Perjantaina töiden jälkeen kiiruhdin kotiin pakkaamaan ja sitten nokka kohti Helsingin keskustaa. Ehkä vähän tylsää jäädä omaan kotikaupunkiin, mutta emme juuri koskaan ole keskustassa kaksin ja täällä on kasa huippu ravintoloita joissa haluamme käydä. Itsehän olin jo monta viikkoa miettinyt mitä laitan päälle kun suuri viikonloppu saapuu. Lapsenvahdiksi oli muutamaa kuukautta aiemmin ”varattu” vanhempani. No isäntä ei ole ihan yhtä innokas ajattelemaan mitähän päälle laittaisi. Hän totesikin lähtiessä: ”mennään paita kaupan kautta”


Kaupungilta mukaan tarttui, paitojen lisäksi, hieman ”aloittelu” tarpeita, colaa, alkoholitonta siideriä ja perunalastuja. Meillähän on menossa edelleen vuosi ilman alkoholia haaste (reilu 3 kk jäljellä). Sitten suuntana hotelli, rauhassa kylpy, meikki, vaatteet ja IHAN vaan oleminen. Ajattelin, että olisimme höpötelleet kaikkia asioita, mutta olimme jokseenkin hiljaa. Joskus on vaan ihana olla hiljaisuudessa kaksin. Siis tietty välistä kommentoimme jotain television antia, emme juuri kotona katsele televisiota, ja minä tivasin vaatteista, meikeistä ja hiuksista: ”Onko nyt hyvä?” Minähän kuulun naisiin, jotka meikkaavat vähän, esim. arkena en meikkaa koskaan. Rakastan kuitenkin laittautumista kun pääsen ulos. Ja nautin näyttää hyvältä mieheni seurassa, pöljää mutta ihanaa.

Perjantaina kävimme syömässä Ravintola Pastiksessa ja lauantaina vuorossa oli Ravintola Grotesk. Pastis on vanha tuttu, mieheni on ollut siellä töissäkin. Ruoka, palvelu ja tunnelma olivat taas parasta. Grotesk testattiin ensimmäisen kerran, ja oli huippu kokemus. Mies ehti muistuttaa viikonlopun aikana miljoona kertaa kuinka kokonaisuudesta jäi jotain puuttumaan…se viini. Viini olisi kruunannut kyllä kokonaisuuden, mutta itse en jäänyt sitä niin kaipaamaan. 

Lauantaina kävimme testaamassa Flamingo Spa:n. Viimeksi olemme tainneet käydä kaksin kylpylässä meidän häämatkalla Turun Caribiassa noin 10 vuotta sitten. Oi sitä rentouden määrä. Tosiaan vierailimme myös Vantaalla ;)

Kaikkinensa viikonloppu oli paras hääpäivälahja ikinä. Ihan vaan kaksin olemista poikana ja tyttönä, miehenä ja vaimona, eikä isinä ja äitinä. Juttelimme paljon meistä, menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta. Siitä kuinka meistä tuli me, kuinka huippu tiimi olemme. Olemme toistemme parhaat kaverit, olemme olleet vuosia, tämä on kuulemma hirvittävän epäromanttista, ei minusta. Luotan mieheeni eniten maailmassa ja tiedän, ettei ole mitään mitä en voisi kertoa, mihin en saisi ymmärrystä ja kannustusta. En pidä parisuhdetta mitenkään itsestään selvyytenä, uskon että se voi hyvin kun me voimme hyvin. Itse olemme parisuhteemme rakentaneet juuri meille sopivaksi, vaikka toiset sitä joskus ihmetteleekin. Miksi parisuhteiden tai perheiden kuuluisi olla samanlaisia kun emme me ihmisetkään ole? 

Nautin mieheni seurasta, harrastamme yhdessä, jaamme ilot ja surut, ja teemme lähes kaiken perheenä. Toki meillä on omatkin juttumme, mutta sovitamme ne aina toistemme kuvioihin. Mahtavaa olla rakastunut ja rakastua uudelleen kymmenen avioliitto vuoden jälkeenkin. Kaikkina vuosina olemme hoitaneet parisuhdettamme, oli se sitten illallinen kotona kaksin lasten nukahdettua, yllätys suklaaherkku toiselle, jonkun kotityön tekeminen toisen puolesta tai se jokapäiväinen MINÄ RAKASTAN SINUA viesti. Pieniä suuria juttuja.

Ja mitä ulkonäköön tulee…kyllä nainen on kauneimmillaan rakastuneena <3




2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, arvostan pitkiä liittoja! Jotenkin kuulosti hassulta… :D Mutta ihana toi mekko ekassa kuvassa ja sopii sulle hyvin kun oot niin huippukunnossa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista :) Toivottavasti on vielä moni mahtavia vuosikymmeniä yhdessä <3 Ja tuo Vero Modan mekko on kyllä huippu!

      Poista