Teksti on minun kirjoittamani, huhtikuussa 2010. Paljon painavaa asiaa ja paljon on menty eteenpäin!! Voi olla, että olen kyseisen tekstin julkaissut aiemminkin. Aitoa masentuneen ja uupuneen äidin kokemusta.
MIKSI MASENTUNUT
ÄITI EI SAA APUA?
Äiti sairastuu
vaikeaan synnytysmasennukseen ja uupumukseen. Äiti hakee apua, mutta
järkytyksekseen törmää siihen, ettei sen saaminen olekaan itsestäänselvyys.
Kolme kuntaa, monia hoitajia, lääkäreitä ja vastaanottoja. Minua ei uskota,
olenko hullu? Muutama hyvä ihminen saa hoidon eteenpäin, auttaa minua. Muutto
Helsinkiin joulukuussa 2008 terapia alkaa elokuussa 2009. Näinkö meillä
toimitaan hyvinvointivaltiossa, äidit jätetään yksin? Minä jaksoin taistella,
entäs jos en olisi jaksanut?
Omalääkäri antaa
ohjeet mennä terveysaseman psykiatriselle hoitajalle. Muutaman käyntikerran
jälkeen todetaan, ettei ole tarvetta jatkaa hoitoa. En saa riittävää
pistemäärää testeissä. Terveysasemaltamme jää kokonaan pois psykiatrinen hoitaja,
näin hän minulle itse väittää. Parisen kuukautta myöhemmin sama henkilö
kuitenkin tekee samaa työtä, muttei suostu minua ottamaan edes vastaan.
Seuraavaksi
minut neuvotaan nuorten kriisipisteelle. Pari käynnin jälkeen hoitosuhde
lopetetaan, kun omalääkärini kirjoittaa minulle vihdoin lähetteen
psykiatriselle. Psykiatriselta minua neuvotaan etsimään yksityinen terapeutti
ja hakemaan kelan tuki. Koko kesä pitäisi pärjätä ”yksin” vaikka olo huononee
taas, uusien lääkkeiden aloituksesta huolimatta. Väsyn tähän ja otan yhteyttä potilasasiamieheen,
hänen avustuksella minulle järjestyy kesäksi ”terapia” ennen kuin yksityinen terapiani
alkaa. Kaikessa tässä välissä minua pompotellaan edes takaisin kun kukaan ei
halua ottaa minua hoidettavaksi. Kaikista kolmesta kunnasta Helsinki on
ehdottomasti pohjanoteeraus!! Voisi luulla, että maassamme hoito siirtyy
automaattisesti eteenpäin kotikunnan muuttuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti