lauantai 8. joulukuuta 2012

MINÄ KOKEMUSASIANTUNTIJA – SYÖMISHÄIRIÖSTÄ

Syksyn aikana toimiessani kokemusasiantuntijana erilaisissa tehtävissä minulta on paljon kyselty syömishäiriöstäni, selkeästi aiempaa enemmän. Olen aikani pyöritellyt teemaa päässäni ja miettinyt mitä ja miten kirjoittaisin siitä, en missään nimessä halua mitään ohjetta kirjoittaa, miten laihtuu parhaiten. Koen aiheen vaikeaksi kirjoittaa, kokemuksesta kirjoittaminen antaa kuitenkin toivottavasti vertaistukea ja lisää ihmisten ymmärrystä sairautta kohtaa. Olen viime päivinä piirtänyt aiheesta monta sarjakuvaa, joka onkin ollut mielenkiintoinen tapa sukeltaa aiheeseen. Voisin verrata syömishäiriötä riippuvuuteen sekä tunteiden hallintaan. Syömishäiriössäni tulin ikään kuin riippuvaiseksi siitä nälän ja painon laskun tunteesta. Samalla tämä tunteen ja kehonhallinta loi tunteen, että voin itse vaikuttaa olooni, hallita tunteitani. Toiset oireilevat juomalla, toiset stressillä ja minä itseäni sekä vartaloani kiduttamalla olemalla syömättä.




Syömishäiriö on sairaus, kavala sairaus, joka voi olla vuosiakin oireettomana, mutta voiko siitä koskaan täysin parantua, enpä tiedä. Omalta kohdaltani ajattelen niin, että vaikka olen nyt oireeton, voi joku elämän vaikeus tulevaisuudessa laukaista syömishäiriöni. En koe olevani siitä täysin vapaa. Samalla tavalla kuin stressi tai masennus voi puhjeta uudelleen ja riski kasvaa ensimmäisen sairastumiskerran jälkeen, näen tämän menevän samoin myös syömishäiriön kohdalla. Kun oman elämän hallinta jotenkin heikkenee voi alkaa hallita edes syömistään, saada siitä tyydytystä. Syömishäiriöön liittyy myös muita ongelmia kuin itse syöminen.  Jos et elä ja asu täysin erakkona, joudut väkisin sosiaalisiin ruokailutilanteisiin. Näissäkin sitä osaa sujuvasti valehdella juuri syöneensä. Tämä ainainen valehtelu oli itselleni kova paikka, koska vihaan valehtelua. Ei varsinaisesti silloin akuutissa vaiheessa, mutta häpesin jälkeenpäin valehteluani. Samoin sosiaaliset saunomiset, uimiset ja liikuntatunnit ovat kauhun paikkoja, joutuu riisuutumaan, häpeää ja inhoa omaa rumaa ja lihavaa vartaloa kohtaan. Noin juuri näin itseni, rumana ja lihavana. Jotenkin on järjestettävä itsensä punnitseminen monta kertaa päivässä. Aamun raakapaino, jokaisen suupalan jälkeinen paino, ulostamisen jälkeinen paino jne. Vaatii siis jonkinlaista organisointia, jos ei ole yksinäinen erakko.

Mitäs sitten sanoisin tai tekisin auttaakseni jotakuta läheistäni tai vaikka lastani joka sairastuu syömishäiriöön? Äärimmäisen vaikea kysymys. Omassa sairaudessani tiesin ja ymmärsin kyllä järjellä kaiken olevan ihan hullua ja sairasta, mutta jatkoin silti. Syömishäiriö on päänsisäistä sairautta, järjellä ajattelee ettei tässä ole mitään järkeä, mutta silti vaan edelleen jatkaa. Tällä hetkellä koen, että antaisin lämpöä, rakkautta ja valokuvaisin syömishäiriöön sairastunutta. Pyrkisin vahvistamaan keinolla millä hyvänsä itsetuntoa ja uskoa siihen että on aivan riittävän hyvä ja upea. Yrittäisin auttaa löytämään oman kauneuden ja hyvyyden. Itse on kuitenkin hoksattava olevansa sairas ja haluttava toipua, muuttua. Pystyttävä näkemään totuus vääristyneestä minäkuvasta. Itseäni auttoi eheyttävävalokuvaus, peili valehteli minulle, mutta valokuva ei.

Kauhistelut siitä kuinka olet taas laihtunut, otetaan helposti vain kohteliaisuutena, jee taas onnistuin laihtumaan, vielä muutama kilo lisää. Jossain kohtaa ravistelu voi toki tehota kun on sopiva aika ja tapa. Muistan vuosien takaa edelleen kirkkaana hetken jolloin sisareni ravisutteli minua. Olin laihtunut rajusti imetyksen ja valvomisen myötä (vauvamme heräsi joku yö 12-20 kertaa), en ehkä muistanut syödä tai söin vaan suklaata. Meillä oli sisareni kanssa kirpputoripöytä vuokrattuna puoliksi ja menimme yhdessä viemään tavaroita sinne. Päälläni minulla oli lämpimän kesän vuoksi lyhyt farkkuhame ja toppi. Kun sisareni näki minut, hän totesi, ”näytät kamalalta”. En muista sanoiko hän muuta, tuo on ainut joka jäi kirkkaana mieleeni. Tuosta kyseisestä kommentista on aikaa yli kuusi vuotta ja muistan sen selkeästi vieläkin. Tuolloin tietysti loukkaannuin hänen sanoistaan. Näin jälkeenpäin pidän hänen sanojaan suuressa arvossa, hän näki ja pyrki herättämään. Tai ainakin toivon niin, ettei hän muuten ajatellut minua kamalan näköisenä.

Kokemusasiantuntijana puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä. Pyrin kertomaan rehellisesti syömishäiriöstä, auttaa läheisiä ymmärtämään sairautta ja sairastuneita ja luomaan uskoa sairastuneille toipumisesta. Jos voi auttaa edes jotakuta, se on suuri voitto minulle. Antaa syvemmän merkityksen omalle sairastumiselleen ja toipumiselleen, olen nyt kertomassa siitä muille. Sanoja, kuvia ja sarjakuvia, minun tapani työstää ja jakaa asioita blogissani kokemusasiantuntijana.

1 kommentti:

  1. ÄIDIT & TYTTÄRET!
    Pari propagandavideota joita toivon teidän säännöstelevän toisillenne aina silloin tällöin - iästänne riippumatta > ihan vaan jotta muistaisitte, ettei se mitä silmä näkee ole nykyään edes useimmiten totta. Eli; silloin tällöin > aina uudestaan ja uudestaan.... !!!
    A ) www.youtube.com/watch?v=hibyAJOSW8U
    B ) www.youtube.com/watch?v=0eyQY8ZuO8k

    VastaaPoista