Minun veljeni

On maaliskuu 2013, istun veljeni tuvassa, veljeni talossa, Savossa, kaukana kotoani. Puhumme päihteistä, puhumme hänen päihteiden käytöstään. Yritän sanoa jotain viisasta, pyydän häntä vähentämään juomista. Pientä huumoria ja raakaa totuutta.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin istun omassa kodissa kaukana Savosta. Näen kirkuvan uutisen Savosta, kotikylältäni -Pohjois-SavonRautalammilla oli lauantai-iltana piiritystilanne, kun kahden miehen ilmoitettiin riehuvan aseiden kanssa omakotitalossa. Ajattelen, että jaahas joku hurja on alkanut riehumaan. Laitan koneen kiinni, migreeni jyllää ohimoilla, menen lasten kanssa ajoissa nukkumaan. Yksi sisaruksistani on laittanut minulle viestiä, kyseisessä piirityksessä on mukana veljeni. Tästä tyystin tietämättä nukun aamuun. 

Vapaus olla minä

Vapauden tunne siitä, kun voi olla juuri sellainen kuin haluaa. Uskallus olla juuri sellainen kuin on. Rohkeus olla välittämättä mitä toiset ajattelevat. Oivallus siitä, että ei ne toiset oikeastaan varmaan ajattele yhtään mitään, ainakaan mitään ilkeää. Minusta pidetään juuri sellaisena kuin olen. Ne ihmiset haluavat olla kanssani juuri siksi kun olen kuka olen. Pitävät seurastani, eivät välitä jos mokaan, arvostavat jos teen jotain tärkeää. 

Elämän värejä

Aina niitä värejä ei näe

On hetkiä jolloin kaikki on mustavalkoista

Kaikki on ihan harmaata

Joinakin hetkinä näemme vain sävyjä

Emme erota värejä toisistaan

Kaikki on samaa värimassaa

Juuri sellainen kuin on

Kuva Timo Turkka

Pieni teehetki ihan pihalla

Pieni teehetki ihan pihalla
Ajatukseni ovat ihan kujalla

Syksyn lämpöiset säteet hellii

Lasten leikkejä katsellessa sydän kellii

Perhe Onninen, Luukulta toiselle

Energiaa syksyyn