Marraskuusta tai syksystä
ajattelemme usein, synkkää ja pimeää, loputonta sadetta ja märkää. Kauhistelemme
jo valmiiksi pimeää ja tylsää vuodenaikaa. Kuinka masentavaa, aurinko poistuu
palatakseen taas keväällä. Mikä siinä onkaan, että sitä syksyn pimeyttä pitää
jo etukäteen murehtia, niin kuin toisilla on tapana murehtia kaikkia muitakin
asioita. Itse olen aina ollut tyypillinen Murehtia. Murehdin etukäteen,
murehdin kun tilanne on päällä ja murehdin vielä pitkään jälkeenpäin. Väitän
kehittyneenä ja oppineeni tässä asiassa, osaan enemmän ottaa hetken kerrallaan.
Toisaalta taas hyväksyen, että murehtiminen on osa minua, ei minun ole pakko
oppia siitä pois.
Huomaan marraskuun olevan
lopussa, ja aivan kohta alkavan joulukuun, valon, loman ja hyvänmielen aikaa. Marraskuu
on ollut pimeä ja kaupungille asetellut jouluvalot näyttävät upealta mustaa maisemaa
vasten. En ole kaivannut vielä lunta, pidän pimeän ja valojen leikistä. Muistuttaa
minulle, että siellä synkimmästäkin pimeydestä löytyy aina valoa.
Kynttilät tuovat ihanaa valoa
kotiin, jotka samalle saavat mielen hymyilemään. Nautin iltahetkistä kun lapset
nukkuu, on aivan hiljaista ja katselen pimeässä kynttilöitä. Pyrin tarttumaan
siihen hetkeen, rentoutumaan.
Luonnossa lasten, koiran
ja perheen kanssa liikkuessa, näkee, kokee ja oivaltaa monenlaista. Ihailen
lasten kykyä keksiä seikkailuja milloin missäkin. Kykyä löytää kauneutta ja
ainutkertaisuutta vaikka risukasasta. Vaikka marraskuussa luonto ei olekaan
kauneimmillaan, aina voi löytää aarteita. Elämän yksinkertaisuus ja luonnon
kanssa kulkeminen, onko siinä koko hyvinvoinnin ydin?
Luonto maalaa meille
maisemaa kuukaudesta toiseen. Jännityksellä odotamme saammeko valkeita sävyjä
joulukuussa. Marraskuussa taivas on maalautunut mitä upeimpiin sävyihin.
Rakastan kaunista taivasta. Tänään piti käydä nappaamassa pikakuvat
parvekkeelta.
Joulukuuta odotellessa
kynttilän valossa. Yritetään löytää pimeydestä valot ja värit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti