Mikä siinä
onkaan, että äitiys ja vanhemmuus on jonkinlainen myytti, jotain jota verrataan,
arvostellaan ja suoritetaankin. Ei aina vaan osata olla ja mennä tunteiden
viemänä, luottaen siihen että itse vanhempana tiedämme mikä on meille ja lapsillemme
on parasta. Jokainen lapsi ja perhe ovat oma persoonansa ja yksilönsä. Jokaisella
perheellä on oma historiansa ja varmasti omat ongelmansa. Silti helposti ajattelemme,
että noilla on noin helppoa. Ehkä siinä kohtaa voikin olla helppoa mikä meillä
on hankalaa. Mutta varmasti jokaisella perheellä on omat haasteensa.
Parisuhde
tuo omat elämän koukerot, samoin lasten kasvu ja kehitys, en oikein usko, että
elo missään perheessä on yhtä ruusuilla tanssimista. Toki niinkin, että toisia
perheitä kohtaa varmasta enemmän vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja menetyksiä.
Silti meidän ei pitäisi verrata itseämme muihin, sehän on järjetöntä. Emmehän
tiedä koskaan koko totuutta toisesta perheestä tai vanhemmasta. Tärkeistä olisi
keskittyä oman perheen ja vanhemmuuden hyvinvointiin, siihen tunteeseen, että
tämä tapa sopii juuri minulle ja meille. Kulkea äitiyttä ja vanhemmuutta ihan
omaa polkuaan, näitä polkuja riittää varmasti kaikille omamme.
Omassa
äitiydessäni on ollut monta vaikeaa solmukohtaa ja joskus olen kokenut tarvetta
luovuttaakin, mutta koskaan en ole luovuttanut. Olen uskonut siihen, että löydän
oman polkuni olla äiti, saan sairauteni kuriin niin että voin toimia
kokonaisena, eheänä äitinä. Ilman että osa minua on mörköjen ja peikkojen
vallassa, vieden ajatukseni ja keskittymiskykyni jonnekin muualla. Helposti
sitä uppoutuu siihen hulluun ajatukseen että vauvan synnyttyä äidin täytyy olla
valmis. Eihän se näin mene, opimme koko ajan lapsien kasvaessa lisää äitiydestä
ja vanhemmuudesta. Tähän ei ole mitään oppilaitosta ja oppikirjaa.
Äitiys
on ollut minulle parasta aikaa elämässä. Välistä on ollut vaikeuksia olla muutakin
kuin äiti, uppouduin täysin tähän rooliin. Olen opetellut ja oppinut myös
olemaan nainen, vaimo ja ystävä. Vaikka olenkin koko ajan ja ikuisesti äiti,
olen muutakin, minulla on oikeus muuhunkin. Elämäni rankimmat ja upeimmat
kokemukset liittyvät äitiyteeni ja se on välistä ristiriitaistakin. Olen
kuitenkin pystynyt käymään näitä asioita läpi ja uskon, että vaikka rakastaa
voi silti vihata. Voi rakastaa äitinä oloa ja vihata sen mukanaan tuomaa
epäonnistumisen ja huonommuuden tunnetta. Vakuutan kuitenkin itselleni, että
vaikka olen ollutkin todella sairas lasten ollessa pieniä, pystyn korvaamaan mennyttä
aikaa olemalla terve äiti tänään. Kykenemällä olemaan, ja nauttimaan täysillä äitiydestäni.
Mahtavaa
on myös pystyä käsittelemään lasten kanssa äidin sairautta. Kuunnella, katsella
ja tarkastella heidän kehitystään, tunnekehitystään, vaikkei äiti aina pystynyt
toimimaan täysin eheänä peilinä lapsilleen. Tämä on ollut täyttä elämää, iloja
ja suruja, elämän realiteetteja. En voi poistaa sairautta menneisyydestämme
mutta voin auttaa lapsiamme ymmärtämään sen. Luotan siihen, että hyvä tästä
vielä tulee. Minun äitiyteni kuuluukin olla tällainen, jotta kasvaisin sellaiseksi
äidiksi kun tänään olen! En päästä itseäni helpolla, mutta sekin on ominaisuuteni.
Äitiyteni sokkeloa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti