ROMAHDUKSESTA TÄHÄN PÄIVÄÄN

Olen ollut pari viime viikkoa mukana teatteri työpajassa jossa olemme käsitelleet synnytyksen jälkeistä masennusta ja vanhemmuutta teatterin keinoin eri harjoitteiden avulla. Tämä on ollut aivan mielettömän upea kokemus ja täysin uudenlainen minulle. Omaankin tarinaani on löytynyt tällaisen tutkiskelun kautta aivan uusia polkua. Jotain ihan upean koskettavaa ja rakentavaa. Se kohta kun voi nauraa itselleen, on itse asiassa mielettömän parantavaa. Kun synkistäkin kohdista nousee jotain kaunista.

TODELLISUUTTA

Menneitä kokemuksia pohtien…

TODELLISUUTTA

Äiti istuu ratikassa.

Tuijottaa mustaa maisemaa ikkunasta

Huokaa väsymystään.

Haaveilee hetken helpommasta.

Palaa takaisin todellisuuteen.

AJATUKSIA…

Paljon pyörii päässä ajatuksia ja oivalluksia, ihan uusiakin. Sitä kuvittelee jo niin moneen kertaan kolunneensa oman tarinansa läpi, oman masennus/uupumushistorian, ettei enää uutta löydy. Mutta niin sitä vaan yllättää itsensä, löytää ihan uutta ja oppii itsestään. Tilanne jossa pääsi näkemään itsensä ja kokemuksensa ikään kuin ulkopuolelta, näyttikin minulle paljon uutta. Mielenkiintoista ja kipeääkin, mutta tarinaa joka kannattaa ”kuunnella” kokonaan! Olla avoinna uudelle ja antaa tilaa itselle. Innostuneena odotan mitä kaikkea uutta löydänkään. Miten vaikeista, rankoista ja ahdistavista kokemuksista saankin ehkä rakennettua jotain, joka kantaa. Antaa mahdollisesti välineitä uusiin kokemuksiin ja vastoinkäymisiin.

TÄNÄÄN

TÄNÄÄN
Tänään kuljen edelleen.

Tänään kuljen onnea kantaen.

Suru ja ahdistu ovat antaneet tilaa onnelle.

VARJO

VARJO

Haluanko luopua siitä tutusta ja turvallisesta.

Tutusta ja turvallisesta joka kuitenkin satuttaa ja murskaa.

Haluanko luopua masennuksen tuomasta varjosta.

Varjo on synkkä ja haavoittaa minua.

Varjo joka seuraa ja kulkee kanssani minne kuljenkin.

Varjo joka määrittelee minut.

Varjo jonka taakse voin kuitenkin piiloutua.

Pärjäänkö ilman masennustani.

Uskallanko päästää irti.

Uskallanko hypätä onneen ja hyvään oloon.

Luotanko siihen, että se kantaa.

Kaikki uusi pelottaa, niin myös irrottautuminen masennuksesta.

Kaikkein eniten toivoo toipuvansa, silti irrottaminen pelottaa.

Siinä rajalla keikkuen, luotanko itseeni, kestänkö ilman varjon suojaa.

Hassua kuinka masennuksesta tulee niin iso osa minuutta, että luopuminen jännittää.

Varjo joka on kulkenut kanssani.

Halua vaihtaa varjon mustasta valkoiseen.

On valkoisen, puhtaan kauniin varjon aika.

Onnen aika.

Mustan masennuksen varjon heitän nurkkaan.

Otan valkoisen varjon käyttööni, luotan siihen.

-Saila 2012-

KEVÄTTÄ

Muutamina päivinä ulkona on paistanut aivan upea ja energinen aurinko! Kaunista, ei voi muuta sanoa. Kevät on aikaa, jolloin lumi ja jää pikku hiljaa sulavat ja tilalle herää luonto uuteen kukoistukseen. Kevät kuvaa hyvin toipumistani vaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja uupumuksesta. Joskus olen kuullut sanottavan, että kevät tulee seitsemillä kärryillä. 

Kevät aurinko lämmittää jo täysillä ja lumet sulaa kyydillä, sitten iskee takatalvi, ja kevään tulo ottaa takapakkia. Sama voi toistua joinakin keväinä moneen, moneen kertaan. Näinhän toipuminenkin tapahtuu. Uskot masennuksen jo helpottavan, pahan olon ja fyysisten oireiden olevan historiaa. Oireet ovat vähentyneet ja laimenneet pikkuhiljaa. Sitten taas kuin salama kirkkaalta taivaalta, oireet tulla rysähtävät uudelleen. Valtava pettymyksen ja epätoivon tunne. Oireet voivat tuntua jopa vaikeammilta palatessaan pitkän hyvän jakson jälkeen. Itselleni ainakin tuli rajuna pettymyksenä, kun oireet palasi tuskallisina hyvän jakson jälkeen. Tuskaa siitä mikä minussa on vikana, eikö tämä koskaan helpota, miksi se ei mene pois. Tunne valoi epäuskoa täydellisen parantumisen mahdollisuuteen. Tässä kohtaa minua helpotti kirjoittamani pitkät oirelistat sairauden ollessa vaikeimmillaan. Huomasin että edistystä on kuitenkin tapahtunut. Luotin kevään uuteen tulemiseen.

Pikku hiljaa takatalvet tulevat harvemmin ja ovat lyhempiä. Kevät saa vallan. Kevät sulattaa ahdistuksen, pelot, kivut ja surut. Lakaisee masennukseen ja uupumukseen tarvittavat lääkkeet syrjään kuin kadunlakaisukone keväällä hiekat. Antaa tilaa kyvylle oppia ja ymmärtää, kasvattaa uutta, kuten kasvit keväällä herää uuteen kukoistukseen. Minussa näkyi samalla tavalla tietyt vauriot, kuin keväällä näkyy lumen ja jään tuomat vauriot esimerkiksi rakennuksissa, kukkapenkeissä ja teissä. Näitä vaurioita on kuitenkin mahdollisuus korjata kun ne paljastuvat lumen ja jään alta, joka on estänyt kunnostus työn. Kevät antaa mahdollisuuden luoda uutta ja nähdä asiat uudessa valossa. Toki korjaustöitä tehdään edelleen ja huolletaan paikkoja, jotta kestäisin uuden lumen tulon ilman rikkoutumista. Masennuksesta ja uupumuksesta toipuminen vie monesti ajallisesti pidemmän ajan kuin yksi kevät ja voi vaatia useammankin kevään. 

Viime keväänä osasin nauttia ihan uudella tavalla äitienpäivästä. Todella koin juhlivani omaa äitiyttäni ja siinä onnistumista. Pysähdyin miettimään ja huomaamaan asian. Itsekkäästi ajattelin äitienpäivän minun juhla päivänä, en niinkään äitini tai isoäitieni juhlapäivänä. Tuntui niin mahtavalta voida hyvin ja olla onnellinen. Kokonainen eheä äiti, juuri sellaisena kuin itse haluan. Ilman koko aikaista puristavaa ahdistuksen tunnetta siitä olenko hyvä äiti. 

Olimme koko äitienpäivänpäivän retkeilemässä eväiden kanssa Seurasaaressa, vastaanottamassa ihanaa kevättä. Nauttien auringon lämmöstä ja tutkiskellen heräilevää luontoa. Mukana tärkeimmät mies ja lapset! Tämän kevään äitienpäivää odotellessa.